Katalan kamala koti-ikävä

Syyskuisia terkkuja Dohasta! 

Lämpöä ja hiekkaa riittää.

Treenimaisemat

Sisätiloissa joutuu silti turvautumaan
villaisiin lämmittimiin.

Kesän jälkeen oli ihana palata
tiettyjen asioiden pariin 

Naapurusto on onneksi pysynyt melko lailla ennallaan.

Viime kirjoittelukerrasta on vierähtänyt pitkä tovi. Ramadanista selvittiin lopulta hengissä ja kokemus oli osittain haastava, mutta samalla äärettömän mielenkiintoinen ja unohtumaton. Pitkän ja uuvuttavan loppulukuvuoden työputken pääteeksi koitti kesäloma. Aavikon hiekka vaihtui Suomen kesän vehreyteen ja aika riensi kuin siivillä. Kahden kuukauden loma kotioloissa, ystävien ja rakkaiden ympäröimänä oli maagisen ihana. Tuli käytyä joogaretriitillä, elämäni ensimmäisellä vaelluksella, kaksilla festareilla, kunnon Suomi -road tripillä ja ihan myös vaan oltua. Jouduin myös lähettämään rakkaan koirani ikiuneen. 

Paluu aavikolle ei ole tuntunut kovin helpolta. Monin puolin todella erilaiselta, kuin viime syksynä. Koska ehdin viettää Suomessa sen verran pitkän ja intensiivisen jakson, alkoi tuntua, että alan taas kuulua niihin kuvioihin, joista olin osittain ehtinyt vuoden aikana tippua pois. Vaikka olen käynyt pari kertaa vuoden aikana lomalla Suomessa, olen ehtinyt nähdä ystäviä ja läheisiä ihmisiä hyvällä tuurilla kerran. Silloin treffit ovat olleet hengästynyttä kuulumisten vaihtamista ja sitten onkin jo tarvinnut juosta seuraavaan paikkaan. En ole ehkä pystynyt antamaan itsestäni niin paljon, kuin olisin halunnut ja sen sijaan, että olisimme viettäneet rennosti aikaa yhdessä (kuten ystävillä on tapana), tapaamiset ovat olleet pikapäivityksiä. Tietynlainen yhteys ei ehkä ole löytynyt yhtä helposti. Kesällä oli aikaa nähdä hyviä ystäviä ja läheisiä useampia kertoja ja koin suurta onnellisuutta siitä, että muistin, miksi nämä ihmiset ovat minulle tärkeitä ja onnistuin itsekin heittäytymään rentoon yhdessäoloon. Tunsin vuoden poissaolon jälkeen jälleen kuuluvani sinne.

Sitten pitikin saada revittyä itsensä taas irti ja sanoa heipat. Joku saattaisi kommentoida tähän, että mitäs sitten lähdit toiseksi vuodeksi ulkomaille. Oma valinta. Mutta kun nämä asiat eivät ole ollenkaan niin mustavalkoisia. Nimittäin toki myös kovasti odotin Dohaan paluuta ja olen innoissani tästä toisesta vuodesta täällä. Jälleen kerran voisin kuvailla tuntemuksiani sanalla "ristiriitainen". Tykkään kovasti olla täällä, mutta pidemmän Suomessa vietetyn ajanjakson jälkeen en ehkä ole vielä täysin kotiutunut uudelleen tänne Dohaan. Keho on täällä, mutta mieli on edelleen ennemminkin Suomessa ja läheisissä ihmisissä siellä. Lisäksi huomaan, että on todella erilaista aloittaa toista vuotta täällä. Tavallaan oli helppoa ja mukavaa tulla, kun kaikki odotti valmiina ja tiesi tarkalleen, mihin oli astumassa. Myös työn aloittaminen tuntui tavallaan helpommalta nyt vuoden kokemuksen jälkeen. Katson sivusta, kuinka uudet kollegat juoksevat miljoonan käytännön asian perässä, rakentavat kotia ja koittavat saada työstä kiinni. Se kaikki on todella rankkaa. Siinä mielessä toisen vuoden aloittaminen tuntuu helpolta. Varjopuolena on taas se, että kaikki on jo koettu kerran. Vuoden kulku, täällä olevat paikat... Harva asia tuntuu enää yhtä erityiseltä kuin ensimmäisenä vuonna. Ja niinhän se elämässä menee - asiat tasoittuu ja uutuudenviehätys haihtuu. Siitä syntyy tuttu ja turvallinen arki. Ja se on myös todella mukavaa. Päässä kuitenkin surisee ristiriitaisia ajatuksia kaikesta. Ja on ikävä Suomea. Toki ystäviä ja rakkaita, mutta eniten luontoa ja ulkoilua. Juuri nyt kaipaisin sitä, että pääsisin metsään olemaan läsnä hetkessä ja hengittämään raikasta syysilmaa. Asettamaan sekavat ajatukset luonnon rauhan kautta järjestykseen.

Uskon, että viikkojen myötä tänne kuitenkin taas paremmin asettuu. Syy tämänhetkiseen vahvaan koti-ikävän tunteeseen löytynee lomasta. Omat haasteensa asetti nimittäin se, että ehdimme olla oppilaiden kanssa töissä vain viikon, kun meille koitti heti viikon loma. Paikalliset viettävät suurta Eid-juhlaa ja sheikin ohjeistamana meille seurasi siitä yllättäen muutaman lomapäivän sijaan koko viikon loma. 

Eid Mubarak!

Juhlintaa Katarassa.

Lomalla oli aikaa nauttia rauhallisista aamuista.

Ehdimme myös tehdä hieman kotimaanmatkailua.

En ole tehnyt tällä lomalla oikeastaan yhtään mitään järkevää ja se vasta onkin lisännyt ahdistusta. On ollut liikaa aikaa miettiä ja olla tekemättä mitään. Saamaton ja laiska olo. Nyt varmaan mietitte, että miten kiittämätön nainen hän onkaan! Valittaa liiasta lomasta. Ehkä olisin itse kaivannut pidemmän jakson kiinni töissä ja arjessa, jotta olisin päässyt kunnolla asettumaan takaisin tänne Dohaan ja sitä kautta osannut ottaa lomasta kaiken mahdollisen ilon ja hyödyn irti. Odotan siis jo innoissani sitä, että huomenna aamulla pääsee taas takaisin työn äärelle. Voi olla, että sunnuntai-iltapäivällä alankin sitten kalenterin avulla laskea päiviä ja tunteja seuraavaan lomaan, mutta ainakin nyt tuntuu tärkeältä päästä kiinni arjen työrytmiin. ;) Puhumattakaan harrastuksista, treenaamisesta ja kaikesta muusta tavalliseen arkeen kuuluvasta. 

Työniloa parhaimmillaan. Robotit rocks!

Tästä se lähtee!

Nauttikaahan koti-Suomessa syyskeleistä ja ruskasta sekä luonnon raikkaudesta! Olette ajatuksissa. <3