Vuosi vaihtoon, kiitos!

Tänään päättyvä vuosi 2015 on ollut yksi elämäni hulluimmista. 

Sen sijaan vuoden viimeisenä päivänä fiilikset eivät ole lainkaan hullummat. Palailin pari päivää sitten kotiin Thaimaan upeista, vihreistä maisemista ja olen tosi tyytyväinen ja jossain määrin jopa ylpeä itsestäni - siitä, että rohkenin lähteä reissuun yksikseni. Kokemus osoitti jälleen, että kun uskaltautuu kokeilemaan rohkeasti uutta, voi yleensä vain voittaa. Niin kävi itselleni! Opin paljon lisää joogasta ja itsestäni sekä uskaltauduin kokeilemaan uusia asanoita. Niiden myötä sain onnekseni huomata, että pystyn sellaiseen, johon en todellakaan uskonut pystyväni. Ja kaiken tämän lisäksi sain vielä ihanan uuden ystävän. 

Kun katson näitä alla olevia kuvia itsestäni, tunnistan niiden takaa rehellistä onnellisuutta sekä aitoa hyvää oloa. 

"Ethän luule että tarviin,

ketään minua kokoamaan.

Olen monista palasista

kasannyt itseni uudestaan.

Eikä minua tarvitse muuttaa,

eikä tehdä musta parempaa.

Tiedäthän sen jo sinäkin,

ei musta täydellistä koskaan saa..."

Sanoisin, että vuosi 2015 tulee jäämään itselleni mieleen rohkeuden, omien rajojen löytämisen ja monessa asiassa epämukavuusalueille astumisen vuotena. Tuntuu tosi hurjalta ajatella, missä olin vuosi sitten. Niin paljon on muuttunut. Tavallaan tuntuu, että melkeinpä kaikki. En oikein edes pysty selittämään sitä matkaa, jonka olen nyt päättyvän vuoden aikana kulkenut.

En olisi ikinä, koskaan enkä milloinkaan uskonut, mikäli joku olisi vuosi sitten kertonut, että vuonna 2015…

- tulen kokemaan suuremman määrän surua ja yksinäisyyttä, kuin koskaan ennen tähänastisessa elämässäni

- pitkin vuotta tulee vastaan valtavasti hetkiä, kun tosissani ajattelen, etten selviä

- jokaisena epätoivon hetkenä saan halutessani korvaamatonta tukea rakkailtani

- vastaan kävelee hauskan sattuman kautta tieto unelmatyöpaikasta

- tulen jostain uskomattomasta syystä valituksi unelmatyöpaikkaan

- suljen rakkaan kodin oven ja sen myötä avaan uuden, ensimmäisen ikioman kodin oven

- saan onnekseni käydä todella merkityksellisiä ja eheyttäviä keskusteluja eri ihmisten kanssa

- lähden kesälomareissulle toipumaan ihan vain yksikseni

- vietän elämäni kesän - sen kaikessa merkityksessä!

- muutan unelmatyön perässä Lähi-Itään töihin. Yksin. Sinkkuna.

- opin uuden merkityksen lauseelle: ”Täällä on kuuma!”

- saan maisemanvaihdoksen myötä hirvittämän määrän uusia, rakkaita ystäviä, jotka alkavat tuntua nopeasti toiselta perheeltä

- ystäväni ja läheiseni muodostuvat vielä entistä rakkaimmiksi ja tärkeimmiksi

- alan kirjoittamaan blogia (siis sellaista ihan oikeaa blogia, jota joku käy joskus kai lukemassakin)

- hoidan kaikki arjen eloon liittyvät asiat englanniksi

- tulen työssäni opettamaan pelkästään englanniksi – myös lukemista ja kirjoittamista

- tulen kokemaan, että olen aivan hukassa ja täysin lähtöpisteessä työni suhteen

- uusi työ pistää koville henkisesti ja fyysisesti

- opin sietämään paremmin epävarmuutta

- opin arvostamaan itseäni enemmän, kuin koskaan ennen

- opin tunnistamaan rajojani

- opin hiljalleen hyppäämään pois suorittamisen ja armottomuuden oravanpyörästä ja ymmärrän koko ajan paremmin kuunnella itseäni

- huomaan jopa nauttivani itseni ylittämisestä

- olen lopulta tyytyväinen, että jouduin käymään läpi kohdanneen surun ja muutoksen

- ymmärrän kaiken jälkeen olevani nyt siellä, missä kuuluukin

- opin ymmärtämään, mitä koti-ikävä tarkoittaa

- tunnen suunnatonta,  ennenkokematonta vapautta

- opin pienin askelin nauttimaan yksinolosta paljon

- lähden elämäni ensimmäiselle joogaretriitille yksikseni

- koen, että kaikki  maailman ovet ovat yhtäkkiä avoinna

- säilyn hengissä ja selviän pahimmasta surusta

Hurja vuosi. Pahassa ja hyvässä. Mullistavia muutoksia täynnä. Olen kiitollinen siitä, että saan aloittaa uuden vuoden. Vuosi 2015 on jo ottanut ja antanut kaiken mahdollisen. 

Voin melko uskaliain mielin sanoa, etten usko eteen tulevan heti ihan samanlaista vuotta, kuin 2015. Toisaalta, kuka tietää. Elämän suola on sen yllätyksellisyys. Tosissani ensimmäistä kertaa tunnen, että kaikki ovet ja mahdollisuudet ovat auki.

Vuonna 2016 harjoittelen kiitollisuutta.

Pyrin välttämään katkeruutta.

Yritän pitää itsestäni parempaa huolta fyysisesti ja henkisesti.

I promise.

Just breath.

Hmm. Tuo viimeinen kuulostaa jotenkin kaukaisesti tutulta. Se taitaa olla se jokavuotinen (toteutumaton) lupaus. Mutta ensimmäistä kertaa omalla kohdallani koen, että jostain voisi löytyä eväät ja motivaatio siinä onnistumiseen. Ja mielessä on tosi selkeänä ne osa-alueet ja konkreettiset pienet teot, jotka veisivät kohti kyseisiä tavoitteita. Vai olisiko tämä vain joogaretriitin aiheuttamaa harhaa? Tavoite olisi kotoisa ja mukava olo itseni kanssa sekä henkisesti ja fyysisesti. Pysähtymisen ja läsnäolon taitojen tuominen konkreettiseksi osaksi arkea. Kohti tätä on hyvä pyrkiä. Sanotaan vaikka, että haluan pitää itsestäni hyvää huolta. Kuulostaa paljon paremmalta! Tokihan on tärkeä muistaa, ettei pieni suklaa tai viinilasillinen silloin tällöin ole pois huolenpidosta… :D

Oikein ihanaa uutta vuotta kaikille! Toivon jokaiselle teille rohkeutta ja uskallusta lähteä tavoittelemaan sitä, mitä elämäänsä kaipaa, vaikkakin tavoittelu toisinaan voi tuntua äärimmäisen epämukavalta ja rohkeutta vaativalta.  Ole hyvä itsellesi ja anna asioiden tapahtua. Yllätyt varmasti.

Aina on aihetta juhlaan!

Hyvää joulukuuta ja ennen kaikkea ihanaa joulunodotusta! Kävin juuri läpi kuviani viimeisten 1,5 kuukauden ajalta ja pystyin sen myötä hieman paremmin ymmärtämään ja hyväksymään, miksi ihmeessä en ole todella pitkään aikaan päivitellyt blogia. Huono omatunto on kolkutellut jo pitkään, ja on turhauttavaa, kun ei aika ja energia ole tuntunut riittävän. Kuvavirtani muistutti siitä, että on ollut aivan mielettömän mahtavat, mutta äärimmäisen tiukat ja kiireiset viikot takana. Nyt nautiskellaan virallisesti lomasta, josta ensimmäiset päivät ovat menneet koomasta selviämiseen. Nyt siis alkaa löytyä aikaa ja voimia kuulumisten päivittelyyn. Jospa saisin osan viime viikkojen tunnelmista välitettyä teille myös tänne.

Terveisiä Thaimaasta!

En voi olla hämmästelemättä
tätä vihreyttä!

Terveisiä Thaimaan maisemista. Mikä vapauden tunne minut onkaan vallannut! Saavuin tänään aamulla ja päällimmäinen fiilis näin reissun alussa tosiaan on,  että kyllä yksin matkustaminen on vaan todella vapauttavaa! Olen rakastanut matkustamista jo pitkään yli kaiken. Reissaaminen on suuri intohimo. Jos tämän hetkisessä elämäntilanteessani haluan reissata, edellyttää se rohkeutta lähteä matkaan yksin. Pari reissukokemusta on jo takana yksin matkustaen ja ne antoivat rohkeutta ja luottoa siihen, ettei se ole lainkaan mahdotonta tai surkeaa. Kuitenkin kun tämä nimenomainen reissu alkoi lähestyä, mieli ei ollut ainoastaan innostunut ja odottavainen. Taustalla oli samaan aikaan epämukava ja levoton olo, jopa hieman ahdistunut. Yksin matkaan lähteminen on edelleen omalle epämukavuusalueelle astumista. Olen sellainen ihminen, että kaipaan kovasti mahdollisuutta jakaa kokemani uudet ja kivat asiat jonkun toisen ihmisen kanssa. Tuntuu, että vasta silloin saan kokemuksista kunnolla ilon irti. Vaikka fiilikset alkoi hieman kohentua pakkailun myötä, oli taustalla silti koko ajan vähän haikea olo siitä, että onkohan tämä nyt ollenkaan kivaa.

Time to go!

Onneksi reissussa aina saa uusia tuttavuuksia.

Kun lopulta astuin Dohassa lentokoneeseen, mielen valtasi heti tosi kevyt ja onnellinen olo. Tunnen todella olevani vapaa ja se tekee kaikin mahdollisin tavoin onnelliseksi. Enää ei epäilytä yhtään, etteikö tästä reissusta voisi tulla todella upea kokemus, vaikka se onkin vain itselleni. Tai oikeastaan peräti juuri sen vuoksi. Toivon, että osaan ottaa viikosta kaiken ilon, rentouden irti ja opin jälleen uutta itsestäni. Ehkä seuraavalla kerralla yksin reissuun lähtiessäni taustalla on vaikuttamassa jälleen yksi hyvä ja onnistunut kokemus siitä, kuinka mahtavaa yksin reissaaminen voi todellisuudessa olla. Eikä sen tarvitse poissulkea sitä tosiasiaa, etteikö reissukokemusten jakaminen jonkun kanssa olisi myös upeaa ja arvokasta. Nyt on aika opeteltava, kuinka pystyn tekemään itse itseni onnelliseksi uusien kokemusten keskellä. Ei muuta kuin namaste!

Viime viikot ovat olleet toisaalta yhtä juhlaa, mutta samaan aikaan todella raskaita ja työläitä. Joulukuu alkoi lupaavasti kolmen joulukalenterin kanssa. Joulutunnelmaa oli kuitenkin yllättävän vaikea saavuttaa, joten päätin kokeilla, josko hetken aikaa kadoksissa ollut ystäväni Ikea voisi auttaa asian kanssa. Ja kyllähän Ikeaan voi aina luottaa – löysin kivoja pieniä juttuja, jotka toivat arkeen hyvää, jouluista mieltä. Joulun tunnelmaa oli mahdollisuus kokea myös naapurin luksushotellin joulunavauksessa. Uima-altaiden ja valtavan, jenkki-tyyliin koristellun kuusen äärellä oli pakko todeta, että tätä on joulu tänä vuonna. Aurinkoa, hiekkarantaa, uima-altaita ja koristeluövereitä. En varsinaisesti voi valittaa. Ikimuistoisin hetki oli kun ystäväni oli viimeistä iltaa kylässä ja lähdimme viilentynyttä ja pimeää iltaa rannalle lyhdyn, vilttien, joulumusiikin ja piknikeväiden kanssa. Lopulta päädyimme meren kohinassa, tuulen puhinassa ja lyhdyn loisteessa laulamaan kaksiäänisesti lempijoululauluni, Maa on niin kaunis. En unohda sitä koskaan!

Glögihetki adventtikynttilöiden äärellä...

Kukaan ei ole niin kuin sinä

Joulutunnelmaa Kempinskin malliin

Tunnelmallinen joululaulutuokio
rannalla lyhdyn valossa...

...ihanan ystävän kanssa. <3

Aavikon aurinkoiset kelit ovat olleet kaukana siitä säästä, jossa Suomessa olen tottunut joulua vuosikausia odottamaan. Harmaudesta ei ole ollut tietoakaan, sen sijaan Doha on hellinyt upeilla auringonnousuilla ja –laskuilla. Tosin kelien suhteen on ollut pakko todeta, että talvi on saapunut. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, täällä tulee vilu! Päivisin lämpötila yltää enää vain ihan hieman yli 20 asteen, aamuisin ja iltaisin ollaan n. 17 asteessa. Ja kun ollaan lähdetty sieltä +45 asteesta, voin kertoa, että tuo alle parikymppiä ihan tosissaan paleltaa! Viikonloppuna olimme brunssilla ulkona, ja jouduimme klo 15 iltapäivällä pyytämään lämpölampun päälle. Kyyyyyllllä – juuri sellaisen samanlaisen, joka meillä Suomessa löytyy terasseilta, jotta pystytään -10 asteen pakkasessakin hörppimään kylmät sidukat raikkaassa ilmassa. Hiukan nauratti, että Suomen muutama viime kesä huomioon ottaen keli oli oikein lämmin kesäpäivä. Pakko todeta, että kaikkeen keho tottuu.

Joulukuisia auringonnousuja 

Lämpöä palelevalle Dohan väelle!

Mikään ei piristä arkea niin kuin kunnon juhlinta. Ja juhlia on viime viikkoina riittänyt! Joulukuun alussa juhlistimme itsenäisyyspäivää. Meillä se oli muuten ihan tavallinen sunnuntai-työpäivä, mutta iltapäivä huipentui yhteisiin kakkukahvitteluihin. Kakku oli huikea ja sain todistaa, kuinka työkaverini onnistui leipomaan herkullisia korvapuusteja tarjolle juhlahetkeen. Maamme-laulu ei ole aikoihin kuulostanut niin kauniilta ja merkitykselliseltä, kun sinä iltapäivänä ennen kahviherkkujen aloittamista. Ajatukset oli merkittävästi kotimaassa ja kyllä itsenäisyyspäivä näyttäytyi hieman eri valossa, kun sitä ensimmäistä kertaa vietti toisessa kotimaassa. Erityisesti ajattelin, mitä asioita arvostan ja ikävoin Suomessa. Päällimmäisenä mielessä oli Suomen uskomaton luonto. Ja raikkaus. Mahdollisuus liikkua paikasta toiseen vapaasti, omin jaloin tai julkisilla kulkuneuvoilla. Edistyksellisempää (joskaan ei täydellistä) tasa-arvoisuutta.  Illalla söimme hyvin, nautimme kuohuvaa ja katsoimme Linnanjuhlia. Jälkkärinä oli Pandan tuoreita lakuja ja Fazerin sinistä. Ympärillä hyviä ystäviä. Olo oli kotoisa ja onnellinen.

Työkaverin huikea pullataikina!

6.12.2015

Itsenäisyyspäivän illanviettoa 

Joulukuun alussa kävimme isolla porukalla yhdessä syömässä tunnelmallisessa italialaisessa ravintolassa. Oli aika tunnelmallista kuunnella, kuinka meri löi aaltoja rantaan ja samalla ihastella West Bayn pilvenpiirtäjiä. Näitä iltoja lisää, kiitos! :)

Meidän kummankin
lemparipilvenpiirtäjä,
kultainen munatorni!

Joulukuun puolessa välissä vietimme työporukalla pikkujouluja minun luona. Nyyttärimeiningillä saimme pöydän täyteen ihania herkkuja. Uskomattominta oli itse tehdyt karjalanpiirakat ja munavoi. Itse en pystyisi kyseiseen suoritukseen edes kotioloissa, saati sitten Dohan rajallisen tuotevalikoiman ja hirvittävän arviointikiireen ympärillä. Kaikki minut tuntevat ihmiset tietävät, kuinka paljon rakastan ruokaa, ja kuinka suurta huumaa osaan ruokaan liittyen ottaa. Voin kertoa, että se ruokapöytä oli näkemisen arvoinen! Kiitos vielä kaikille ihanille, oli mahtava ilta ja taisimme yhdessä todeta, että asuntoni on kuin tehtyä moisia juhlia varten. Joku taisi nimetä bilekämpäksi! Yritän lunastaa odotukset! ;)

Huikein hetki henkilökohtaisesti oli skumpan avaaminen ensimmäistä kertaa sapelia käyttäen. Yksi työkavereistani on vannoutunut sapelin ystävä, ja on katsonut useita youtube tutorialeja aiheesta. Sanoisin, että silloin puhutaan jo melkoisesta pro-tekijästä. Hänen vakuuttavien ohjeiden avulla sain sapelin viiltämään pullon auki. Käsiä tärisytti pitkään, eikä siitä tärinästä meinannut lainkaan tulla loppua. Itse onnistuin löytämään pikkujouluihin hauskan, arabityyliä jäljittelevän punaisen mekon. Muutama ennätti facebookissa mekkoa kehua, ja pakko todeta, että uskokaa tai älkää, mutta kyseinen vaatekappale on H&M:ltä. En voisi kuvitella, että vastaavaan tulisi kotioloissa H&M:n valikoimissa törmättyä. Tämä kertoo ehkä siitä, että kyllä tutuilla vaateketjuilla on hieman eri mallistot tänne Lähi-Idän markkinoille. Ja ihan hauska niin!

Siitä se ajatus sitten lähti...

...ja kyllä oli niin jännää!

Aavikko-Niinan dress by H&M :D

Jos viime viikot ovat jotain opettaneet, on oppi ehdottomasti ollut se, että paikalliset todella osaavat juhlia. Tästä yhtenä esimerkkinä mainitsinkin jo joulukuusen koristeluöverit lähihotellilla. Toisen opin sain koulussa, kun oppilaani vietti syntymäpäiviä. Äiti kysyi, josko niitä voisi juhlistaa koulussa. Itse ajattelin, että ehkä hän tuo karkkia kaikille, kuten Suomessa on toisinaan tapana. Ei suinkaan. Käsitykseni juhlimisesta päivittyi kertaheitolla. Oli hirmuinen määrä ilmapalloja, päähineitä, torvia, pöytäliinat ja astiat teemaan liittyen, kertakaikkisen upea kakku, isot lahjat kaikille vieraille, sankarilla yllä prinsessapukua yksityiskohtia myöden… Täytyy sanoa, että ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen. Olin vähintään yllättänyt tästä juhlinnan volyymista. Toisaalta tämä valmisti minua hieman isoon juhlaan, joka koitti 18.12, nimittäin National Dayhin. Jos Suomessa itsenäisyyspäivän juhlinta on harrasta, kunnioittavaa, melko yksityistä ja jopa hieman surumielistäkin, täällä se on jotain täysin päinvastaista. Etukäteen olin kuullut juttuja siitä, kuinka hulluksi meno yltyy, mutta en todella osannut sitä etukäteen kuvitella.

"Jos siis ihan
vähän vaan voisimme juhlia...?"

En usko, että unohdan koskaan sitä tunnelmaa, joka meillä koulussa oli National Dayn juhlintaan liittyen. Viime keskiviikkona vietimme samaan aikaan National Day juhlaa ja Winter Wonderlandia ensimmäisen termin loppumisen kunniaksi. Oppilaat saivat pukeutua vapaasti. Suomessa se saattaisi tarkoittaa, että muutamalla on jotain erityistä yllä, ja muilla tavallinen vaatetus. Olin aivan hämilläni, kun näin oppilaani. Meinasi jopa tulla itku – luokan tytöt olivat niin uskomattoman kauniita Qatarin kansallismekoissa ja koruissa. Pojilla oli paikallinen valkoinen vaate eli thobe, tai erilaisia uniformuja. Ja nyt en puhu mistään naamiokaupasta ostetuista leikkiuniformuista, vaan nämä olivat identtisiä kopioita aikuisten vastaavista versioista. Yksi näkemäni taisi olla poliisiuniformu ja toinen armeijan lääkärin puku (näin yksinkertaisen opettajan silmin arvioituna). Ja millä ylpeydellä pojat kantoivat kyseiset vaatteet! Ja kyllä me aikuisetkin aika innoissamme olimme valkoisen ja maroonin värisissä vaatteissa ja mitä upeimmissa Qatarin lipun värejä jäljittelevissä rintamerkeissä ja hiuspannoissa, sheikin kuvien äärellä poseeraten. Aamulla saimme nähdä perinteisiin paikallisiin vaatteisiin pukeutuneiden poikien miekka-tanssin. Siellä 5-11 -vuotiaat oppilaat tanssivat sapeli kädessä. Poikien tanssia seurasi tyttöjen oma tanssi perinteisissä asuissa. Päivän ohjelmaan kuului myös mahdollisuus hennatatuointien ottamiseen, haukan pitelemiseen ja erilaisten perinnevaatteiden ja korujen kokeilemiseen, perinneruokien maisteluun… You just name it! Tuntui niin etuoikeutetulta olla todistamassa juhlintaa ja saada kokea se, mistä tässä kulttuurissa oikeasti, konkreettisesti on kyse.

Ykköstiimin opet!

Haukkana paikalla!

Päivä huipentui tietoon, että loma ihan oikeasti alkaa. Oli paikalliseen tapaan vielä viimeisiin hetkiin saakka epäselvää, koska se oikeastaan alkaa ja mikä on ensimmäinen lomapäivä. Odottelimme sheikin päätöstä asiasta. Kun saimme viimein tiedon, että kyseisen juhlapäivän jälkeen loma tosissaan alkaa eikä seuraavan päivänä enää tulla töihin,  tosi ristiriitainen ja tyhjä! Siitä alkoi (varmaan itse kullakin) toipuminen viimeisten viikkojen hurjasta työ- ja arviointirupeamasta, sekä henkisesti että fyysisesti. Itsellä ekat lomapäivät kuluivat pitkälti nukkuessa ja… noh, nukkuessa. Kyllä sitä ihminen ihmeellisiin puristuksiin pystyy, kun on pakko! Jospa sitä vahingosta viisastuneena osaisi ensi kerralla hiukan paremmin välttää viime hetken paniikin. Sain jälleen huomata, että väsyneenä ja pahimpien työpaineiden keskellä alkaa sortua itselleen haitallisiin ja armottomiin ajattelu- ja toimintamalleihin ja sitä myötä alkaa myös henkisesti olla kovalla koetuksella. Onneksi asiaa on alkanut tiedostaa paremmin, jolloin osaa hieman ajatella ”outside the box” silloinkin, kun meinaa iskeä toivoton ja suurin hukkumis-olo. Ja onneksi olen onnistunut saamaan ympärilleni niin upeita ihmisiä, jotka sitten muistuttavat, mikä on oikeasti totta ja palauttavat itseni äärelle. Joka päivä olisi tärkeää miettiä, mikä oikeasti on tärkeää ja antaa asioille oikeat mittasuhteet. Väsyneenä se on yllättävän vaikeaa. Onneksi jokainen kokemus ja kompastuminen opettaa itsestä ja elämästä. Nyt, muutaman levollisen yön jälkeen lomatunnelmien keskeltä alkaa olla jo helpompi hymyillä ja uskoa itseensä. Samaan aikaan ihanaa ja sietämätöntä on se, että ihminen ei oikeastaan ikinä tule täysin valmiiksi – ei työssään eikä ihmisenä olemisessa.

Tapahtuipa eräänä torstai-iltana ystävän sohvalla...

Töistä irtipääsemistä ja lomatunnelmaan asettumista helpotti virallinen National Day ja sen ympärille liittyvä juhlinta. Ystäväni sanoja lainatakseni juhlapäivän jälkeen yömyöhään – ”no kyllä nyt on juhlittu kansallispäivää kerrakseen”. Päivään kuuluu perinteinen paraati, joka käynnistyy aamuvarhain ja kulkee pitkin rantakatu Cornichia. Jo useamman viikon ajan kadun varrelle on rakennettu katsomoita ja valmistauduttu kaikin kuviteltavissa olevin tavoin tulevaan juhlaan ja paraatiin. Meitä oli etukäteen varoiteltu, että ruuhkat ovat käsittämättömät ja juhlapäivänä on turha haaveilla liikkuvansa yhtään mihinkään, sillä joutuu seisomaan tuntikaupalla autojonoissa. Tätäkin ennakkotietoa uhmaten heräsimme perjantaina heti klo 05 pintaan ja lähdimme matkaan klo 06. Ruuhkista ei yllätyksemme silloin ollut vielä tietoakaan, joskin jouduimme jäämään kauas tapahtumapaikasta, sillä kyseinen paraatikatu oli suljettu pitkältä matkaa. Matka taittui mahtavan auringonnousun siivittämänä selfieitä räpsien. Taisi tulla ennätykset myös hyötyliikunnan suhteen – ensimmäistä kertaa neljään kuukauteen kävelin ehkä n. 2 kilometrin matkan per suunta. Täällä ei todellakaan ikinä kävellä minnekään ja tuntui tosi koomiselta nähdä sekä paikalliset että expatit liikkuvan jalan. Pääsimme hyvissä ajoin paraatin varrelle,  eikä kyse tosissaankaan ollut mistään ihan pikkutapahtumasta. Paraatiin kuului (näin maallikon silmin katsottuna ja kirjattuna) hävittäjiä, laskuvarjohyppääjiä, helikoptereita, erilaisia ja eri näköisiä sotilaita sekä heidän kalustoaan, kameleita, poliisikoiria, lapsisotilaita, palomiehiä, savusukeltajia… Pää pyörällä katselimme menoa. Oli hieno saada kokea paraati paikan päältä, vaikka se myös televisioidaan kotisohvien äärellä katsottavaksi. Ensi vuonna saattaa olla, että paraatia tulee ihasteltua kotisohvalta, joten olen tyytyväinen, että me vähiten aamuvirkut ihmiset saimme itsemme tältä erää sängystä ylös ja mukaan juhlatunnelmaan varhain aamusta saakka. Ilmeisesti myös ruuhkien suhteen oli järjestävän tahon osalta viime vuosista viisastuttu, sillä sen verran mitä itse liikuin juhlapäivän aikana, sujui kaikki joustavasti ja kulkeminen oli nopeaa.

 

Corniche

Purjeveneet Qatarin väreissä

Kamelin kyydillä sotimaan?

Poliisikoirat tehtävissään

Palomiehet paikalla!

Lapsisotilasjoukko

Pilvenpiirtäjät oli vuorattu
sheikin kuvilla juhlan kunniaksi

Illalla tunnelma oli tosin jo hieman eri maasta. Silloin ystäväni kertoman mukaan autoit seisoivat ruuhkissa useita tunteja ja meno oli vähintäänkin villiä. Paikalliseen tapaan kuuluu, että autojen kattoikkunoista noustaan seisomaan ja heilutellaan valtavan kokoisia Qatarin lippuja. Myös pauke autoista kävi kovana, tosin en saanut selville, mistä se oli peräisin. Tuskin oikeista aseista (toivottavasti). Villeimmillään ihmisiä (sekä lapsia että aikuisia) oli noussut seisomaan auton katolle, samalla kun auto luonnollisesti oli liikkeessä. Kuinka ollakaan kotitalomme viereisellä tienpätkällä ilmeisesti joku oli tästä liikennekäyttäytymisestä johtuen tippunut liikkuvasta autosta. Myöskään avun saaminen paikan päälle ei varmasti ole ollut ihan yksinkertaista. Toivottavasti tilanteesta selvittiin säikähdyksellä. Tämä kertokoon kuinka karnevaalimainen tunnelma päivän aikana vallitsi!

Oma juhlapäivämme jatkui paraatin jälkeen ex tempore –brunssilla, johon lähdimme isommalla joukolla. Päivän ohjelma huipentui illalla valtavaan, n. 15 minuutin mittaiseen ilotulitusspektaakkeliin. Ei voi muuta todeta, kuin että en hetkeen tule unohtamaan tätä kokemusta. Tällaisina hetkinä tulee niin kiitollinen ja onnellinen olo siitä, että saan olla kokemassa ja elämään todeksi tätä kaikkea ympäröivää maailmaa. Outoa, erikoista, hämmentävää, joskus hölmönkin tuntuista. Mutta samalla avartavaa, opettavaista, mystistä ja unohtumatonta. Viime viikkoina olo on useamman kerran tuntunut todella etuoikeutetulta.

Kempinskin merellinen joulutunnelma

Lippukakkua

Kartta vuorattu kukilla 

Tunnelmavalaistusta Qatarin kunniaksi

Haluan jo tässä kohtaa toivottaa kaikille tunnelmallista ja rentouttavaa joulua! Villasukat jalkaan, poroyökkärit päälle, suklaata kouraan ja kerääntykää läheistenne kesken. Pysähtykää nauttimaan siitä kaikesta kauniista, mitä on ympärillänne. Tiedän, että joulunpyhät tulevat ihanasta Thaimaan ympäristöstä huolimatta olemaan itselleni rankkoja ja tunteita herättäviä. Siksi on tärkeää keskittyä kiitollisuuteen ja olla onnellinen kaikesta siitä hyvästä, jonka ympäröivänä saa olla.

Suurenmoinen elämä.