Minun kaupunkini

Viime hetken paniikki on uskollinen ystäväni! Siltä ei näköjään vältytty tälläkään kertaa. Lentokentälle lähtö tapahtui lauantain aamuyön tunteina ja vielä vartti ennen lähtöä yritin päättää, pakatako mukaan hiustenkuivaajaa ja montako suklaalevyä pystyisi vielä sullomaan laukkuun sisään. Ja kaikki tämä tapahtui luonnollisesti samoilla silmillä, ilman että alla olisi silmäystäkään unta kyseisen yön osalta.

Montako vielä mahtuis mukaan...?

Jotenkin ihmeen kaupalla laukut kuitenkin menivät kiinni - äiti istui laukun päällä, iskä yritti vetää vetoketjua ja itse juoksin hermostuneena ja hiki päässä ympäri kämppää ja koitin miettiä, mitä ihmettä voisi vielä matkasta puuttua. Automatkalle päästiin lopulta hermostunein ja haikein, mutta odottavin mielin.

Kentällä kaikki ei mennyt ihan odotetulla tavalla, mutta onneksi ei kuitenkaan tapahtunut mitään, mistä rahalla ei olisi selvitty. Henkiin siis jäin ja vieläpä ilman fyysisiä vahinkoja, joten kai on ajateltava, että kaikki meni sitten kuitenkin ihan kohtalaisesti...

Kun toivuin alkushokista ja näin matkatoverini (a.k.a tulevat kollegani), mieli keveni ja fiilis alkoi nousta. Lentomatkat itsessään sujuivat paremmin kuin hyvin, varsinkin Qatar Airways yllätti positiivisesti! Toisaalta, nukuin matkoista varmaankin noin 80 %, joten sinänsä olin helppo asiakas miellyttää. ;)

Perillä lämpö yksinkertaisesti yllätti. Tiesimme kaikki oikein hyvin, että Dohassa on todella kuuma. Silti siihen kuumuuteen ei voinut mitenkään valmistautua, eikä sitä pysty mitenkään selittämään. Lentomme laskeutui Dohaan illalla seitsemän maissa, jolloin aurinko oli jo ennättänyt laskea. Silti kuumuus oli jotain käsittämätöntä.

Majoituimme huoneistohotelliin ja sain itselleni mukavat kämppäkaverit. Uskaltauduimme yhdessä uhkarohkeasti siirtymään kävellen läheiseen ostoskeskukseen syömään, uhmaten paikallista hurjaa liikennettä ja hiostavaa hellettä. Pää pyöri matkalla ympyrää kaikkia ympäröiviä pilvenpiirtäjiä ihmetellessä.

Saapumista seuraavat päivät ovat kuluneet maan menoon ja erityisesti kuumuuteen totutellessa sekä käytännön asioita hoidellessa. Olemme liikkuneet päivät aina porukkana uutena saapuneiden opettajien kanssa ja meistä on kyllä työnantajan puolesta pidetty uskomattoman hyvää huolta. Ei ole ehtinyt iskeä turvaton olo, kun suunnat, liikeet ja kyydit ovat olleet niin hyvin selvillä.

Maanantaina pääsimme katsomaan asuntoja ja parin mutkan jälkeen jokaiselle löytyi oma koti. Ja minkälaiselta alueelta, huh huh! Taisimme olla kaikki aika häkeltyneitä niistä maisemista, jotka kotejamme ympäröi. Puhumattakaan tietenkään asuinalueeseemme kuuluvasta private beachista, jonne tulevien kuukausien aikana varmasti löydämme tiemme useampaankin otteeseen. Toistaiseksi +45 asteen lämpötila näytti pitävän rannan melko tyhjänä ja lämpötila alkaa olla hiukan liikaa jopa meikäläisen kaltaiselle vilukissalle! Ulkona ei käytännössä voi juurikaan olla.

Tulevan kodin sisäpihaa

Näkymä tulevalta parvekkeeltani

Because we all need our private beach!

Saapumistamme seuraavat päivät olemmekin sitten pyöritelleet käsissämme Ikean kuvastoja ja miettineet, millaista sänkyä ja sohvaa sinne omaan kotiin hankkisi. Ensimmäisiin päiviin on myös mahtunut peräti kaksi Ikeassa nautittua lounasta, joten lihapullien keskellä koti-ikävä ei ole vielä ehtinyt iskeä. :D

Täällä ensifiilikset ovat olleet kuin olisin lomamatkalla yhdessä aivan loistavan suomalaisseurueen kanssa.  Totuus on kuitenkin se, että itseasiassa mehän olemme tulleet kaikki tänne töihin. On ollut silti todella arvokasta, että ensimmäisen viikon olemme saaneet aikaa hoitaa asioita ja totutella eloon täällä. Pää on aika pyörällä ja uutta asiaa tulee joka päivä.

Tänään sain nähdä tulevan luokkatilani ja tutustuimme koulun upeisiin tiloihin. Ja ensimmäistä kertaa iski tunne, että totta tosiaan - tämä on nyt kotikaupunkini, jossa tulen tekemään töitä mielettömissä puitteissa. Sormet jo syyhyää innostuksesta ja jännityksestä - nyt oikeastaan enää puuttuu ne oppilaat.  Jo aiemmin syntynyt tunne siitä, että olen ihan ehdottomasti omieni joukossa, ja että käsissäni on aivan mieletön työtilaisuus vaan vahvistuu päivä päivältä lisää.

Vedetään nyt kuitenkin ihan mielellään vielä muutama päivä henkeä, kellutaan hotellin ulkouima-altaalla, sisustellaan vähintäänkin ajatuksen tasolla kotia, shoppaillaan aivan järjenvastaisissa ostoskeskuksissa töihin soveltuvia siveysvaatteita ja yritetään totutella Zen Cafen ajatukseen siitä, että...

"...tämä on kuitenkin minun kaupunkini..."

Jääkiekkoa ostoskeskuksessa - normisetti! 

Ehkäpä virkistävä gondoli-ajelu shoppailun ohessa?

Ja hei ette usko - paikallinen vaatekaupan myyjä sanoi, että hänestä näytän aivan menneiden vuosien Suomen Big Brotherin kilpailijalta Kätliniltä! Rakkaan ystäväni Helenan sanoja lainatakseni - aijuu! Ja eibä jyyri!

Terkkuja Suomeen! Ihanaa, että olette saaneet nauttia siellä elokuun helteistä ja auringosta.

Olette ajatuksissani. <3

Lähtötunnelmat

Viimeiset kaksi viikkoa ovat kyllä olleet sellaista hyörinää ja pyörinää, etten olisi osannut etukäteen uskoa. Tuntuu, että sitä on päivät pitkät hoitanut kauhealla tohinalla asioita ja yrittänyt vetää yli loputtoman pitkästä to do -listan tehtäviä. Samaan aikaan on koittanut nauttia olostaan Suomessa - tallentaa silmillään mahdollisimman hyvin maisemia sekä sydämellään tunnelmia ja muistoja rakkaiden ihmisten kanssa vietetyistä hetkistä. Ylimääräisiä tunteja vuorokauteen on yritetty repiä tarkalla (toistuvasti pettävällä) aikataulutuksella sekä yöunien kustannuksella. Siispä anteeksi ystäväni hermostuneisuuteni sekä aiempaa räikeämmät myöhästelyni viime viikkoina! 

Ajatus lähtemisestä on ollut viime metreille saakka hyvin epätodellinen, eikä ole missään kohtaa iskenyt konkreettisesti tajuntaan. Ei edes lukuisten matkajärjestelyiden ja asioiden hoitamisten myötä. Jännitystasotkin ovat pysyneet yllättävän matalina! Ja vaikka toki Qatar ja lähteminen ovat olleet ajatuksissa monesti joka päivä, ei muuttoon vaan millään täysin pysty valmistautumaan. Kyllä sitä niin uuden edessä kaiken osalta on! Laid back -asenne täytyy reissua silmällä pitäen omaksua monen muunkin asian kohdalla. Sanoisin, että minun kaltaiselle kontrollifriikille tekee oikein hyvää totutella paikalliseen elämänasenteeseen, jota voisi ehkä kuvata suomalaisittain sanalla ”kattellaan”!

Vaikka olen yrittänyt järjestellä reissuasioita höyryveturin lailla, on ollut vain pakko hyväksyä se, että moni asia on ollut lähtiessäkin vielä totaalisen ”kattellaan”-vaiheessa. Asunnon hankkiminen ja kalustaminen, auton hankinta, paikallisen pankkitilin avaaminen… Monen asian kohdalla on ollut aivan tyhjän päällä, mutta silti sitä vaan luottavaisin mielin lähtee matkaan!

Omat fiilikset ovat viimeisinä parina lähtöä edeltävänä viikkona olleet melko ristiriitaiset. Pahinta on ollut ymmärtää rakkaiden ihmisten kohdalla, että hei - mehän nähdään nyt ihan oikeasti viimeistä kertaa hetkeen. Jäähyväisten jättäminen on ollut rankkaa, sillä tiedän, että rakkaita tulee hurjan kova ikävä! Samaan aikaan olo on kuitenkin ollut kuplivan odottava ja innostunut. 

Monen läheisen kanssa on tullut todettua, että aika tulee lopulta kuitenkin rientämään todella vauhdilla ja kun seuraavaksi tapaamme, tulee juttu todennäköisesti jatkumaan siitä, mihin se lähtiessä jäi. Siinä kai todellisen ystävyyden yksi merkittävä tunnuspiirre!

Summa summarum, lähtö on aiheuttanut hoppua, haikeutta ja hilpeyttä 

- ja tiätty kaikkia näitä fiiliksiä samaan aikaan. 

Näissä tunnelmissa kamat kasaan ja Qatariin! :)