Hajoamisia ja kokoamisia

Viisi päivää jouduin lopulta sairastelun vuoksi huilimaan neljän seinän sisällä sängyn pohjalla raatona maaten, mutta sen jälkeen olo alkoi onneksi kohentua. Lähes viikon poissaolo töistä verotti melkoisesti jälkikäteen, ja tuntuu, että hommaa olisi nyt enemmän kuin missään määrin ehtii tehdä. Olen tullut siihen tulokseen pohdinnoissani, että tämä opettajan työ on todellista riittämättömyyden ja keskeneräisyyden sietämisen harjoittelua. Samalta tuntuu elo täällä kaukana, sillä edelleen on loputtoman pitkä to do -lista arkeen liittyvistä hoidettavista asioista. Tällä viikolla onkin tuntunut, että meinaa hiipien tulla esiin ne itkupotkuraivarit. Voimavarat alkaa ehtyä - väsyneenä mittasuhteet vääristyy ja asiat tuntuu paljon isommilta, kuin oikeasti ovat.

Mä aina välillä luulen,
että tulen hulluksi!
Siis tarkoitan -
hullummaksi...

Siispä olin lievästi sanottuna ikionnellinen, kun ystäväni yllättäen alkuviikosta kertoi tulevansa yllätyskäynnille luokseni torstaina. Olen siis saamassa ihka ensimmäisen vieraan kylään! Samaan aikaan todella mahtavaa ja erikoista. Täällä oleva maailma on nimittäin ihan ikiomani - siis sellainen, johon kukaan muu aiemmin tuntemani ihminen ei kuulu. Tuntuu siis erikoiselta ja todella epätodelliselta, että pääsen näyttämään paikkoja ystävälleni. Ja samalla pystyn ehkä taas näkemään itsekin paremmin kaikki upeat asiat ympärilläni. Loppuviikkoa odotellessa! 

Kelit täällä alkaa olla erittäin kohdillaan, illalla yhdeksän/kymmenen aikoihin on "enää" 30 astetta lämmintä. Tässähän alkaa ihan pelottaa se talven tulo! ;) 

Parvekekelit kohdillaan!

Eikai, nyt alkaa kyllä todella mahtavat ilmat ja vihdoin pääsee ulkoilemaan! Ulkoilmassa oleskelua ja liikkumista on ollut tosi kova ikävä. Tänään lenkin jälkeen en ollut enää läpimärkä hiestä. Pieni kävelylenkki työkaverin kanssa rankan työpäivän jälkeen sai taas kaikki murheet tuntumaan huomattavasti pienemmiltä. Pitäisi muistaa useammin pysähtyä ja vaan yksinkertaisesti hengittää syvään.

Lähileikkipuiston taikahiekkaa

Ihanaa arjen luksusta on
lenkkeillä meren rannassa,
hyvässä seurassa,
reilun kolmenkympin lämmöstä nauttien.

Onneksi rankimpia päiviä saa jakaa uusien ihanien ystävien kanssa. Ei tarvitse yrittää selittää tätä  jokseenkin käsittämätöntä maailmaa ja eloa sekä toisinaan kurjaa oloa, kun toiset samassa tilanteessa olevat tietävät ihan tarkalleen, mistä puhut. Tässä onkin tullut todettua, että jokaiselle vuorollaan iskee niitä "en vaan enää kestä" -päiviä. Niitä lievittääksemme on suunnitteilla kaikenlaista kivaa vapaa-ajanvietettä, tässä tunnelmia viime lauantain viikonlopunpäätös-illasta, jossa nautiskeltiin itse tehdyistä mojitoista ja nutella-muffinsseista. Viime torstaina sain tosiaan vihdoin paikallisen oleskelulupakortin (ehdottomasti siis jotain hyvääkin...) ja pääsimme ekalle vierailulle paikalliseen (ainoaan) alkoholipuotiin. Se oli kyllä vähintäänkin erikoinen ja ikimuistoinen reissu. Vatsalihakset kipeänä kaikesta nauramisesta sieltä kotiuduimme. First things first, as they say... Vaikka muut arjen eloon liittyvät asiat roikkuvat, niin täytyyhän sitä ihmisellä nyt alko-kortti olla! ;)

Oon kauhuissani katsonut Facebookista, kuinka kylmä siellä Suomessa tuntuu olevan. Apua! Voisinpa lähettää teidät kaikki tänne nauttimaan lämmöstä! Tai no, jos vaikka eka yritän lähettää sitä  lämpöä etänä teille vähäsen sinne. 

Nauttikaa kirpsakasta lokakuusta! <3

Toinen perhe

Lauantaina olin viettämässä päivää hotellilla. Menimme työkavereiden kanssa aamulla reippaana joogaan klo 09. Kun kello alkoi olla kymmentä yli yhdeksän, kävi ilmi, että väärinymmärryksen vuoksi tunnille ei tänään valitettavasti ollut ohjaajaa. Olimme kaikki kovin harmissamme, kunnes rakkaat työtoverit innostuneina keksivät ratkaisun ongelmaan: "Niina on tehnyt paljon joogaa, joten hänhän voisi ohjata tunnin - vai mitä?" No mitäs siihen sitten sanomaan. Emmin ja yritin miettiä mielessäni edes yhden asanan englanninkielistä nimeä, kunnes totesin, että ihan sama, en ole todellakaan mikään jooga-ohjaaja ja tykkään tehdä tätä vain omaksi ilokseni, mutta voimme kokeilla yhdessä sellaista joogasarjaa, jota yleensä teen, jos joogaan yksikseni. Siitä sitten lähdettiin ja tunnin aikana sieltä alkoi pikkuhiljaa löytyä sanastoa ja sitä vanhaa roolia ohjaaja-Niinana - joskin täysin uuden lajin parissa. "Asiakkaani" olivat erityisen armollisia ja ottivat amatööri-ohjaajan lämpimästi vastaan, oikeastaan oli aika hauskaa! Ja rehellisesti sanottuna, kyllä tuli kova ikävä tuntien ohjaamista. Aloin laskemaan, että olen viimeksi kunnolla ohjannut ryhmäliikuntatunteja vuonna 2010, siis viisi vuotta sitten?!? Silloin lajeinani olivat BodyPump ja BodyCombat. Ehkäpä olisi aika miettiä, josko tämä mantereenmuutos saisi myös ohjaaja-minän kuoriutumaan horroksestaan. Jooga on aina kiehtonut, mutta on ollut ihana pitää se omana harrastuksena, jolloin saan nauttia lajista, enkä ole vastuussa tunnista. Saa nähdä, pystyisikö sen parissa koulutusten myötä tulevaisuudessa kehittämään itseään niin, että jonain päivänä saattaisi ohjata joogaa hiemana ammattimampana ohjaajana.

Joogan jälkeen vietin aamupäivän altailla. Jossain kohtaa huomasin, että alkoi tulla hassu olo. Jouduin lähtemään kotiin aiemmin kuin olin aikonut ja koko illan oli todella huono olo. Makasin peiton alla ja tärisin vuorotellen kylmästä ja kuumasta. Myöhemmin nousi myös kuume, jota ei ole ollut vuosikausiin. Ensin ajattelin, että olin saanut vain liikaa aurinkoa. Nyt kaksi päivää myöhemmin pystyn edelleen olemaan vain lyhyitä pätkiä jalkeilla, eikä ruoka ole lainkaan maistunut ja vatsa kramppaa ikävästi. Voin siis sanoa olleeni viime päivät kirjaimellisesti vuoteen omana ja näin kolmantena päivänä ovat seinät alkaneet kaatua päälle. Ja kun on liikaa aikaa ajatella, sitä luonnollisesti alkaa ikävöidä - ihan kaikkea. Tänään on ollut toistaiseksi kurjin päivä täällä ja koti-ikävä on ollut kova. Onneksi olen tänään saanut viestitellä ihanien Suomen ystävieni ja äitini kanssa. Sieltä suunnalta olen saanut tosi paljon tukea ja hyvää mieltä. Lisäksi olen saanut jutella kollegan lohduttavan seuran äärellä. Ja minkälainen toinen perhe tänne onkaan jo ehtinyt muodostua! Ekana iltana kun vielä luulin kärsiväni auringonpistoksesta, sain kollegaltani kotiovelleni iltamyöhään toimitettuna valtavan setin erilaisia nesteytysjauheita sekä lääkkeitä. 

Moni meidän Suomi-tyypeistä on eilen ja tänään laittanut viestiä, että mitä he voisivat kaupasta minulle tuoda. Eilen työkaveri toi sorbettia, mehua ja oman pakkasensa tyhjäksi leivästä! Tänään sitten pyysin, että jospa he voisivat vaikka tuoda kaupasta kaurapuuroa, sipsiä ja banaania. Noh, lähtikö porukalla ostosreissu lapasesta? Kahden ruokakassin kanssa mun luo: "Ei me tiedetty, mistä sipseistä sä tykkäät, ni tuotiin neljää erilaista." Mä en kestä miten hyvää huolta musta täällä pidetään! Kiitos rakkaat Doha-toverit! <3

 

"Me ei tiedetty, että mistä sipseistä sä tykkäät
ni tuotiin neljää erilaista makua.
Ja vähän muutakin ekstraa."

Täällä siis asiat kaikesta sairastelusta huolimatta kuitenkin hyvin. 

Päivä kerrallaan, toipumista ja töihin pääsemistä odotellessa!