Kun kuitenkin aina, on elämä laina

Tänään jatkui työt pitkän ja rentouttavan loman jäljiltä. En ihan kauheasti huijaa, jos sanon että tuntui ihan mukavalta päästä taas arkeen ja työhön kiinni.

Joskin työpäivä oli ehkä surullisin ikinä kokemani.

Eid-loman aikana Egyptistä kotoisin oleva kollegani oli menehtynyt onnettomuudessa. Yhden työyhteisön jäsenen poistuminen luotamme huokui tänään koko koulun ympäristöstä ja ilmapiiristä. Suru oli läsnä kaikkialla.

Itse en ehtinyt tuntea kollegaani pitkään, mutta suru koskettaa silti. Kyse oli kanssani lähes täysin samanikäisestä henkilöstä. Myös elämäntilanne oli vastaava kuin itsellä – yksin elävä henkilö, jolla ei ole omia lapsia. Sitä todella herkästi samaistuu toisen ihmisen tilanteeseen. Kuolema koskettaa ja puhuttelee aina, mutta erityisesti nuoren ihmisen kohdalla mielessä on niin paljon kysymyksiä. Merkittävämpänä itselläni on juuri nyt mielessä se, että miksei hän saanut toteuttaa ja elää todeksi suurimpia haaveitaan, kuten oman perheen perustamista. Toisaalta, kuten toinen työkaverini totesi, varmasti aina ihmisellä jää jotain kesken, lähtö harvemmin tulee oikeaan aikaan. Mieleeni tulee väkisin lause Heli Kajon surullisen osuvasta kappaleesta…

"Jos mä kuolen nuorena, 

kunpa olisin ehtinyt rakastua."

Kai tärkein taito elämässä olisi oppia ottamaan jokainen päivä vastaan mahdollisuudesta kiitollisena. Ei suoritettavana itsestäänselvyytenä. Kuten Erin laulaa, ”kun kuitenkin aina, on elämä laina”.

Vaikka näistä ihmisistä täällä ympärilläni on ehtinyt muodostua itselleni tärkeä varaperhe, tuntuu kuitenkin juuri nyt tänään, että rakkaimmat ovat liian kaukana. Se vahvistaa entisestään surua ja kaipausta. Lisäksi surulliseksi tekee ajatus siitä, etten ole enää kenellekään se kaikkein tärkein ihminen.

Yritän lohduttautua kääntämällä ajatuksen niin, että en vielä ole, sillä vasta opettelen olemaan se kaikkein tärkein ja merkityksellisin ihminen itse itselleni. Työtä vielä sen suhteen riittää…

Haluan teidän rakkaiden tietävän, että olette ihan joka päivä ajatuksissani. Olette valtavan tärkeä ja merkittävä osa minua, vaikken olekaan fyysisesti siellä. Tunnen suurta haikeutta ja harmitusta siitä, että tiedän jääväni paitsi monista teille tärkeistä ja ikimuistoisista tapahtumista. Toivon teidän tietävän, etten sitä haluaisi, eikä se ole itsellenikään helppoa. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö olisi hengessä kaikin mahdollisin tavoin mukana. Toivon, että se fiilis välittyy myös sinne tuhansien kilometrien päähän. Kaikesta tästä huolimatta, en kuitenkaan haluaisi vaihtaa tätä ulkomaankokemustani mihinkään.

Toivon ihan kauheasti, ettette unohda minua, vaikka olen niin kaukana ja elän tällä hetkellä paikoin hyvin erilaisessa maailmassa. Minä tässä silti olen.

Loppuun haluan liittää ihanat sanat, jotka koristavat täällä jääkaapin oveani, ja jotka luen joka päivä. Sain tämän kortin ystäviltäni juuri ennen lähtöä. Tämän ajatuksen haluan lähettää eteenpäin  menetetylle työtoverilleni, hänen läheisilleen sekä omille rakkaimmilleni. Toivon, että sanat antaisivat teille samanlaista voimaa ja toivoa, kuin mitä ne minulle tuovat.

"Goodbyes are not forever,

goodbyes are not the end.

They simple mean we'll miss you

until we meet again."

Ihan lomalla

Aamuaurinko omalta terdeltä

Ihan käsittämätöntä, millaisella vauhdilla päivät kulkee täällä ohi. Juuri tuli täyteen kuukausi täällä asumista. Kuukausi tuntuu yleensä melko lyhyeköltä ajanjaksolta, jonka aikana harvemmin ennättää tapahtumaan kovin suuria muutoksia. Täällä puolestaan kuluva kuukausi on ollut pelkkää muutosta ja uuteen totuttelua. Joka päivä tulee uusia asioita ja uutta opeteltavaa.

Olen tällä hetkellä valtavan onnellinen. Ensinnäkin - mulla on vihdoin oma koti ja vaatimattomasti voisin julistaa sen olevan täydellinen. Täydellinen ainakin mulle. En voisi toivoa enempää tai parempaa. Olen saanut oman uuden sängyn ja edelleen jokainen yö omassa sängyssä tuntuu todelliselta ylellisyydeltä. Olen tosi tyytyväinen tekemiini huonekaluvalintoihin - joskin lähes poikkeuksetta kaikki kamat on ikeasta. Minut tuntevat ihmiset tietävät, että rakastan värejä. Tätä asuntoa suunnitellessani sain kuitenkin idean musta-valkoisesta kodista ja niinpä kodissa onkin nyt päärooleissa mustaa ja valkoista. Eikä kaduta yhtään! Tämä on alkanut heti tuntua omalta, viihtyisältä ja rakkaalta kodilta! Ja mikä parasta, joka kerta kun kaipaan jotakin, tiedän mistä sen voin löytää, koska kaikilla tavaroillani on nyt paikat. Kamat eivät loju enää matkalaukuissa. Siihen huumaan ei meinaa millään kyllästyä!

Pitkä odotus palkittiin
- I finally have a home! <3

Olohuoneen iltamaisemat

Olohuone/ruokailuhuone odottaa kyläilijöitä! ;)

Tiistaina oli ensimmäinen lomapäivä Eid-juhlan kunniaksi. Saimme lopulta ruhtinaallisen viikon lomaa! Kohokohtana lomalla on ollut jäsenyyden hankkiminen paikalliselle, lähistöllämme sijaitsevalle hotellille. Ritz Carlton -hotellilla on kuntosali, erilaisia jumppia, joogaa, pilatesta, 25 min uima-allas matkan uimista varten sekä ulkoaltaita lillumista ja rentoutumista varten. Jäsenyys mahdollistaa sen, että käytännössä voin treenata hotellin tiloissa mitä tahansa itselleni mielekästä lajia. Mikään halpa harrastus ei ole kyseessä, mutta kolmen eri paikan vertailun jälkeen sain todeta, että halpaa treenaamista ei täällä käytännössä juurikaan ole. Sen sijaan valitsemani Ritz Carlton tarjoaa monipuolisimmat ryhmäliikuntatunnit, joten se ratkaisi omalla kohdallani paljon. Jospa se kauan kadoksissa ollut treenimotivaatiokin saataisiin pikkuhiljaa tämän myötä esille. Vähitään tämän hupailun hinta pitää motivaation korkealla! ;) Toki jäsenyyteen kuuluu myös hyviä etuuksia, joista olemme nyt ainakin ensimmäisen viikon ajan jaksaneet ottaa rajattomasti huumaa. Tarjolla on kaikki pyyhkeistä ja kylpytossuista aina mehuihin, hedelmiin ja erikoiskahveihin. Eikä maisematkaan salille astuessamme ole vaatimattomimmasta päästä. ;) Tällä viikolla treenipaikat sekä erityisesti allasosasto ovat tulleet tutuiksi! En voisi kuvitella parempaa tapaa viettää vapaata kuin altailla kelluen ja auringossa hikoillen!

Tämä kuluva vuosi on ollut suoraan sanottuna surkein treenivuoteni ikinä. En ole ehkä koskaan ollut fyysisesti näin surkeassa kunnossa. Se kertokoon kuluvasta vuodestani noin yleisestikin. Noh, tavoitteita on hyvä olla, joten eka painonpudostusvälitavoite ja sen seuranta lienee hyvä asettaa ennen joululomaa. Ainakin tällä viikolla olen nauttinut treenaamisesta täysillä ja alan jännällä tavalla löytämään itseäni ja tuttua ihanaa liikunnan iloa. Jospa treenaaminen jatkossa olisi enemmän nautinnollista huumaa kuin pakkopullaa ja suorittamista. Siinä tavoitetta kerrakseen!

Oma koti ja treenaaminen mahtavassa ympäristössä tekevät meikän äärettömän onnelliseksi ja alkaa tuntua siltä, että elo täällä alkaa asettua paikoilleen. Joka päivä vahvistuu tunne siitä, että tämä seikkailu on yksi parhaimmista asioista, mitä mulle on tapahtunut. En toivoisi olevani missään muualla juuri nyt.

Lomalla on ennätetty treenaamiseen ja altaalla nautiskelun lisäksi tekemään myös muutamia muita  kivoja juttuja. Ihanaa, kun on vihdoin aikaa muillekin kuin käytännön asioille ja työkuvioille. On ekaa kertaa mahdollista päästä paremmin tutustumaan ympäristöön. Viikolla kävimme Souq Waqifissa, eli isossa paikallisessa basaarissa fiilistelemässä ja tekemässä vähintäänkin olennaisen tärkeitä ostoksia. :D 

Perjantaina nautiskelimme Eidin kunniaksi herkullisesta brunssista Grand Hyatt -hotellilla ja eilen lauantaina kävimme BBQ-veneretkellä Dohan edustalla.

Moskeija illan pimeydessä

Souq Waqif

Olennaisia ostoksia

Tällainen lähtee kyllä Suomeen mun mukana!
Jokainen nainen tarvitsee oman sapelin!

Brunssin överijälkkäritarjontaa

KAKSI suklaaputousta?!?

BBQ-veneretken maisemia

Pääpaino lomalla on itselläni ollut lepäämisessä ja kevyesti on taittunut 11 tunnin yöunet useampana yönä.

Nyt nauttimaan vielä kahdesta jäljellä olevasta vapaapäivästä, aurinkoa ja lämpöä ei ainakaan puutu! Eilisellä BBQ-veneretkellä klo 20 aikoihin katsoimme lämpötilan näyttävän +32, mutta ilmankosteus oli 66 %. Ja sen kyllä huomasi! 

Leppoisaa sunnuntaita ja ahkeraa alkavaa viikkoa kaikille! Voiko olla mahdollista, että ensi viikolla alkaa jo lokakuu!? Jos alkaa Suomen syyskelit ja pimeys ahdistamaan, niin tervetuloa tänne kyläilemään! Täällä nimittäin pikkuhiljaa lähestytään parhaita mahdollisia ranta- ja ulkoilukelejä! ;)

Doha-kissoista ja kuun kurkistuksista

Nonni kuulkaas! Kyllä sain tänään olla ylpeä itsestäni. Ja etenkin kielitaidostani. Intensiivisen päivän ja hektisen oppitunnin keskellä olin lukemattomia kertoja toistanut kaikille oppilaille yhdessä ja jokaiselle erikseen ohjeen, että ympyröi punaisella kynälläni paras vihkoon kirjoittamasi a-kirjain. Jossain siinä noin miljoonannen toistokerran kohdalla yksi maailman herttaisin natiivipuhujaoppilaani viittasi ja sanoi pienellä äänellä "I think you mean circle, not cycle". En ehkä kestä!!!!!!! :D :D

Taitaisi tämä teos tulla tarpeeseen!

Nyt alkaa ihan vähän jo hapottamaan! En tiedä, koska olisin ollut viimeksi näin väsynyt. Uudessa työympäristössä ihan kaikki on todella uutta, alkuopetusmoodiin pääseminen ottaa aikansa, uudella kielellä opettaminen ei (todistettavasti) tule ihan itsestään, oman kodin odotuksen suhteen alkaa olla kärsivällisyys äärirajoilla, yöunet on jääneet aivan luvattoman lyhyiksi... Sanotaanko näin, että kovin paljon ei tällä hetkellä tarvita korttitalon horjuttamiseksi. Tänään tuli itku pelkästään siitä, että olin unohtanut passin kotiin ja oleskelulupakortin saaminen oli vaarassa viivästyä mahdollisesti tulevan loman yli. Lisäksi olen huolissani itsestäni, sillä olen huomannut muutaman kerran vakavasti harkitsevani kissan ottamista. Täällä kun on valtavasti hylättyjä kissapoloja. Ja sitten olisi joku, joka kotona odottaa ja jota helliä. :D Am I losing my mind here? Hullu kissanainen? Ehkä tämä kaikki hulluus lähti liikkeelle uutisesta, jonka näin facebookissa aiemmin viikolla. Tutkimuksen mukaan koirat tuntevat omistajiaan kohtaan samanlaisia tuntemuksia kuin lapset äitiään kohtaan. Ja sitten iski hillitön ikävä rakasta Sisua. <3 Ja kaiken lisäksi näin pienen kissapolon katselevan surullisilla silmillään ikkunan takaa sisään. Siitä se ajatus sitten lähti. Ja minähän en ole edes mitään tyypillisiä kissa-ihmisiä! Heikoilla jäillä ollaan!

Tämä rohkea misu tuli
 kurkkimaan ikkunan taakse
ja melkein teki mieli kaapata viereen!

Kauhea ikävä tätä murua!

Mutta kaiken keskellä voin sanoa, että pelastusrenkaana hukkuvalle toimii tieto ensi viikolla koittavasta lomasta. Johan tässä kaksi viikkoa ehdittiinkin paiskia hommia! Täällä paikalliset viettävät ensi viikolla Eid-juhlaa, joka on ymmärtääkseni hiukan kuin joulu meille, ainakin tietyllä tavalla. Lahjoja ainakin vaihdellaan! Eidin aikana muslimit tyypillisesti uhraavat lampaan ja kuulemman viime vuonna on nähnyt kaduilla, kuinka lampaita kuljetellaan autojen takalavoilla. Saapa nähdä, miltä näyttää meininki tänä vuonna. Mielenkiintoisen tästä juhlasta tekee se, ettei kukaan oikeastaan ihan tarkkaan tiedä, koska Eid-loma varsinaisesti alkaa ja kuinka kauan se kestää. Jos olen ymmärtänyt oikein, juhlan ajankohdan ja keston määrittämiseksi katsotaan taivaalle ja tutkitaan kuuta ja sen asentoa! Sillä sitten määritellään, kuinka kauan vapaapäivistä nautitaan. Viimeistään ensi viikon lopussa siis kuitenkin lomaillaan! Silloin rannalle ehdottomasti! Ajattelin myös kokeilla silmäpussien häivytykseen luomuhoitona rajattoman pitkiä yöunia!

Asuntoasiani etenevät vihdoin toivotulla tavalla, sillä saan avaimet ihanaan omaan uuteen kotiini HUOMENNA torstaina! Kuukauden symbioosissa elo kämppisten kanssa on siis päättymässä. Onneksi kämppikset jäävät vain paria kerrosta alemmas samaan taloon, niin ikävän iskiessä ovat lähellä.

Lauantaina koittaa suuri ilo ja onni, sillä IKEA toimittaa ja kokoaa tilaukseni, eli saan uuden oman sängyn! Aikamoista luksusta luvassa melkein kolmen viikon lattialla petarin kanssa nukkumisen jälkeen. Onnellisia hetkiä siis tulossa!

Kämppisten kanssa viettiin tänään "läksiäisiä" ja tutkiskeltiin lähialueemme luksuspaatti- ja ravintolatarjontaa. 

Tässä ei kohta enää mitkään
supermeikitkään auta piilottamaan
näitä silmäpusseja!
Onneksi on kuitenkin onnellinen olo.

Rakas kämppikseni! <3

Reipasta viikon jatkoa Suomen syksyyn! <3

Reviirin laajennuspuuhia

Intercontinental Doha, 55th floor

Ekasta työviikosta on selvitty, ja kyllä viikko hurahti sellaisella vauhdilla, ettei perässä meinannut pysyä. Opin, että ekaluokkalaiset (kuusivuotiaat) oppilaat ovat yllättävän kovaäänisiä ja vikkeliä. Onneksi kuitenkin positiivisessa mielessä!

Viikonloppu oli kuitenkin enemmän kuin tervetullut. Itse en kuulu lainkaan aamuihmisiin, sen sijaan iltaisin jaksaisin valvoa ja touhuta vaikka kuinka paljon. Niinpä tällä viikolla olen ollut aivan silmät ristissä, kun arkisin herätys on klo 05. Ja siihen tietysti kaksi herätyskellon torkutusta päälle! Täällä on aamuisin melkoiset liikenneruuhkat, joten olemmekin pienellä porukalla suunnannut aamuisin töihin jo klo 06 lähdöllä, jolloin ruuhka ei ole teillä vielä mahdoton. Näin ollen matkaan ei kulu turhaa aikaa ja ruuhkassa seisomisen sijaan saamme hyödynnettyä ajan tehokkaasti töitä tehden. Aamut ovatkin olleet oikeasti mukavia, kun on työpaikalla saanut hengähtää ja valmistella uutta päivää kiireettä. Ongelma on vaan se, että ajoissa nukkumaan meneminen on itselleni ihan mahdotonta! Sitä ei yhtään helpota pienet päiväunet, jotka saattavat toisinaan hiukan venähtää... Olemme myös työ/kämppäkaverini kanssa ihan mahdoton tiimi, sillä olemme molemmat tosi iltavirkkuja ja saatamme höpötellä helposti yli keskiyöhön kaikesta mahdollisesta, emmekä malta mennä nukkumaan. Joka aamu lupaamme toisillemme, että tänään sitten ihan tosissaan mennään ajoissa nukkumaan. Ja samasta tilanteesta löydämme itsemme taas illalla. Yhtä mahdottoman samanlaisia olemme monen muunkin asian suhteen, joten todellinen tehokaksikko meistä on muodostumassa! :D

Viime viikonloppu hurahti jotenkin aivan liian nopeasti ohi, kun emme tehneet oikein mitään ihmeellistä (ikeaa lukuun ottamatta) ja toisen vapaapäivistä vietimme töissä valmistelemassa ekaa viikkoa. Tämä viikonloppu on ollut ihan toista maata ja on tuntunut todella piristävältä.

Torstaina kävin katsomassa kolmea uutta asuntoa, joista yksi oli ehdottomasti ylitse muiden. Merkittävin parannus tässä toisen kerroksen asunnossa oli se, ettei se haissut pätkääkään röökiltä. Todellinen upgreidaus edelliseen asuntoon verrattuna! Jouduin luopumaan upeasta kanaalinäköalastani, mutta sain tilalle merinäköalan sekä näkymät vastapäiseen superluksushotelliin, joka on valaistuna illan pimeydessä todella upea näky! Makuuhuoneen ikkunasta näkyy kauas merelle ja heti ensimmäisestä vilkaisusta saakka olo tuntui todella kotoisalta. Mikäs siinä on Turun tytön ollessa, kun on merta näkyvissä.

Uuden kodin merinäköalat makkarista

Huikea olohuone!

Olkkarista näkyy
 luksushotelli Kempinskiin

Tämä tuleva asuntoni on hiukan eri mallinen kuin useat muut, joita olemme viikkojen aikana tällä alueella nähneet, sillä kyse on kulmahuoneistosta. Valehtelematta haukoin henkeä, kun astelin torstaina ekaa kertaa asuntoon ja näin valtavan olohuoneen, joka on todella avara ja valoisa. Varmaan ainakin kaksi kertaa isompi kuin siinä asunnossa, mikä oli itselleni alun perin ajateltu. Asunnossa on myös peräti kaksi parveketta. Voin kertoa, että siinä kohtaa aloin olla jo aika myyty. Mietin päätöstäni kolmen tsekkaamani asunnon välillä ehkä noin 1,5 tuntia. Sanoisin, että itseni kaltaiselle todella huonolle päätöksentekijälle suoritus oli erinomainen. Päätöksentekoprosessin päätteeksi laitoin välittäjälle viestiä, että otan merinäköalahuoneiston. Loistava aloitus viikonlopulle! Huomenissa pitäisi tulla tieto, kuinka kauan asunnon valmiiksi saaminen kestää, sillä pinnat täytyy tuttuun tapaan remontoida ensin, ennen kuin uusi vuokralainen voi muuttaa sisään. Oli myös ihana plussa, että uusi asunto sijaitsee samassa talossa, jossa jo tällä hetkellä matkalaukkujeni kanssa kaverin nurkissa asustelen. Eipä tule siis pitkä muuttomatka, ja tuskin kovin kauhea ikäväkään ehtii muodostua, kun vierailemaan pääsee niin helposti. En malta odottaa matkalaukkuelämän päättymistä!

Rankan viikon jälkeen perjantain vapaa kului lepäillessä - pystyin jopa kieltäytymään Ikeasta. On vierähtänyt jo yli viikko ilman yhtäkään Ikea-reissua. Voin todellakin olla ylpeä suorituksesta!

Perjantai-illalla lähdimme työkavereiden kanssa viettämään iltaa keskustahotellin Intercontinental Dohan upean näköalaravintolan 55. kerrokseen. Doha näytti korkeuksista katsottuna mielettömän upealta! Tämän visiitin jälkeen päätimme mennä paikallisten suosiman hotellin terassiravintolaan kokeilemaan Shisha-vesipiippuja. Niitä näkee täällä käytettävän vähän joka paikassa. Tunnelma hotellin terassilla oli tosi hauska ja saimme nauraa vedet silmissä toistemme jutuille. Oli siis todellakin rentouttava ilta!

Kaikki Dohan naiset

Perjantaina pääsimme todistamaan myös todella äärimmäisiä sääolosuhteita – nimittäin muutaman minuutin kestänyttä sadekuuroa. Voitteko uskoa, siis ihan tuli vettä taivaalta alas? Aavikolla! Ja siihen päälle vielä ukkonen, niin kyllä riitti säässä ihmettelemistä kerrakseen. Tai no, meille muutaman viikon Dohassa asuneille suomalaisille sääolosuhteet alkoivat Suomen kesän jäljiltä tuntua jopa kotoisilta. Tosin sadetta kesti vain pienen hetken ajan. Joku tiesi kertoa, että moista poikkeuksellista sääilmiötä ei ole täällä nähty syyskuussa ainakaan moneen, moneen vuoteen! Lauantaina asia kuitenkin korjaantui ja oli taas tuttuun tapaan niin järkyttävän kuuma, ettei vaan yksinkertaisesti ole voinut lähteä rannalle, vaikka kovasti olisi mieli tehnytkin. Hiki alkaa virtaamaan välittömästi, kun vaan astuu ulos ilmastoidusta tilasta.

Tänään lauantaina teimme lyhyen tutkimusmatkan lähiympäristöömme ja löysimme Pearlin naapurustosta mahtavan Italialaisen ravintolan ja herkuttelimme superhyvällä pizzalla. Mikä loistava tapa päättä todella hyvä ja rentouttava viikonloppu!

Sunset in the Pearl

Moni asia täällä alkaa olla asettumassa ja arki hakee paikkaansa. Suurimpia haasteita täällä aiheuttaa tällä hetkellä oikeastaan paikallisen ID-kortin puuttuminen. Tulemme saamaan kortit todennäköisesti viikon sisään, mutta ennen kortin saamista yllättävän moni asia on täällä ollut hankalaa. Eikä kortin hakeminenkaan ole ollut mikään yksinkertainen prosessi, on tarvittu kaikenlaisia lääkärin tutkimuksia, veriryhmän määritystä, sormenjälkien tallentamista järjestelmään, silmien skannausta… You name it! Varmaan arvaatte, ettei mutkilta ole säästytty prosessin suhteen, vaikkakin työnantaja onkin ollut prosessissa valtavana apuna ja järjestänyt asiat tosi hienosti! Se on helpottanut monimutkaiseksi tehtyjen asioiden etenemistä. Kaikkeen kun täällä ei kuitenkaan voi vaikuttaa.

Autolla ajaminen ei käytännössä ole mahdollista (ainakaan vakuutusteknisistä syistä) ennen kuin kortti on hallussa. Siispä kuljemme toistaiseksi vielä joka ikiseen paikkaan taksilla. Tai ”vanhojen” suomalaisten kyydillä. Se alkaa nyt kolmen viikon jälkeen kovasti turhauttamaan, vaikkakaan en erityisen innolla odota myöskään ratin taakse hyppäämistä. Sen verran eläimellistä on meno liikenteessä, ainakin kyydissä istujan silmistä katsottuna. Mikä erikoisinta, ilman ID-korttia ei ole asiaa maan ainoaan alkoholipuotiin, jossa myydään sekä alkoholia että possun lihaa. Mistään muualta täältä possua ei käytännössä juurikaan saa. Ravintoloidenkaan valikoimissa ei ole possuvaihtoehtoja. ID-kortin saatuamme tarvitsemme kaupankäyntiä varten vielä työnantajalta luvan kyseisten tuotteiden ostamista varten. Alkoholia saa ostaa tietyllä summalla, joka on muistaakseni 10 % kuukauden palkkatuloista. Olen ymmärtänyt muiden puheista, ettei meistä kukaan käytännössä pysty juomaan sitä määrää, joka olisi mahdollista luvan avulla ostaa. Ensimmäisestä alko/possukauppavierailusta tulee varmastikin ikimuistoinen kokemus!

ID-kortin puuttuminen aiheuttaa myös sen, ettei muiden perheenjäsenten oleskelulupahakemuksia voi laittaa alulle.  Käytännössä tämä on osalla työkavereistani tarkoittanut sitä, ettei oma lapsi välttämättä pääse aloittamaan koulunkäyntiä muiden mukana nyt koulujen startatessa. Tässä on paljon vaihtelua eri koulujen välillä, mutta käytännössä kertoo siitä, kuinka tärkeistä asioista ID-kortissa on kyse (alko ja possuostosten lisäksi ;) ). Emme myöskään saa käyttöömme paikallisen pankkitilimme nettipankkitunnuksia emmekä paikallisen tilin luottokorttia. Käytännössä paikassa kuin paikassa on hyvä varautua siihen, ettei asiat välttämättä luonnistu ennen ID-kortin saamista. Onneksi meidän työntekijöiden osalta prosessi alkaa olla loppusuoralla. Sitten tosiaan osalla alkaa samat prosessin vaiheet perheenjäsenten lupien kanssa. Kärsivällisyys kunniaan (tässäkin asiassa)!

Koska arki vielä hakee paikkaansa, oma koti odottaa emäntäänsä ja kamat pysyvät pakattuna matkalaukkuihin, voisi tätä elämistä kokonaisuudessaan kutsua epäsäännölliseksi. Ja valitettavasti epäsäännölliseen elämään kuuluu tällä hetkellä myös erittäin epäsäännöllinen syöminen. Käytännössä syömme 95 %:sti ulkona tällä hetkellä. Ja aivan mitä sattuu. Voin kertoa, että healthy life –lupauksia on tehty ahkeraan lähes päivittäin. Säännöllisten ja terveellisten ruokailuiden lisäksi alan kaivata kovasti liikkumaan pääsemistä. Täällä se käytännössä tarkoittaisi membershipin hankkimista järjettömän hintaisiin kuntokeskuksiin, jotka toimivat hotellien yhteydessä. Varsinkin tällä hetkellä ulkona liikkuminen ei ole järkevää, koska keli on yksinkertaisesti liian kuuma! Olen selvitellyt kolmen kiinnostavimman paikan hintoja ja tarjontaa. Hyvä puoli on se, että keskukset tarjoavat monipuolisesti mahdollisuuksia liikkua. Paikka, johon itse aion liittyä jäseneksi toivottavasti jo heti ensi viikon alkupuolella, tarjoaa jäsenille ohjattuja ryhmäliikuntatunteja (sisältäen joogaa, pilatesta, zumbaa ja Les Millsin tunteja), kuntosalin vapaan käytön, uima-altaat (myös matkan uimista varten) sekä saunatilat. Tässä yhdistyy niin moni itselleni tärkeä laji ja elementti, että olen siitä valmis jonkin verran maksamaankin. Ja suolaisen kuukausittaisen hinnan maksamisen myötä ei ole kovin vaikea motivoida itseään treenaamaan (ainakin näin uskottelen itselleni… ;) ). Uskon, että myös mielen hyvinvoinnin ja oman jaksamisen kannalta on erittäin tärkeää, että on mahdollisuus harrastaa monipuolisesti liikuntaa. Toivon, että paikka pystyy täyttämään korkeat odotukseni. Kerron myöhemmin, kuinka muikkelin käy! Ja jos ei ala treenaamisesta sanallakaan mitään blogipäivityksissäni kuulua, niin ystävät rakkaat – muistuttakaa, että kerroin syyskuussa aikovani liikkua tulevan vuoden aikana pal-jon ja kyselkää, että miten projekti etenee! :D

Huomenna! Huomenna alkaa se healthy life!

Mut eka on pakko
syödä nää
IKEAsta ostetut suklaat
pois kuljeksimasta!

Nyt on aika kääntää katseet uuteen viikkoon! En tiedä montako kuukautta kestää oppia, että se lauantai-ilta tarkoittaa meillä täällä nykyään uuteen viikkoon valmistautumista, eikä totuttua rentoa vapaailtaa, josta kaikkien teidän facebook-päivitykset kertovat. 

Siispä ansaittua ja ihanaa viikonloppua sekä aurinkoisen lämmintä sunnuntaita sinne suuntaan! <3