Matkaan lähden!

Lopputammikuun terveisiä Dohasta.

Alkaa tuntua siltä, että tämä Qatarin talvi olisi pikkuhiljaa selätetty ja kelit alkavat lämmetä. Tosin talvi-sanan käyttö saattaa näissä olosuhteissa olla jopa luvatonta, ottaen huomion, millaisissa keleissä Suomessa on viime viikot paleltu. Olen kovasti kiitollinen tästä erilaisesta talvesta! Vähän olen kuitenkin jo virittäytynyt oikeisiin talvi-tunnelmiin, sillä viime viikolla ostin pipon ja tämän viikon missio olisi vielä löytää lämmin talvitakki, kengät ja kunnon lapaset siltä todelliselta talvelta suojaamaan. Tulevana perjantai-aamuna nimittäin pöllähdän Helsinki-Vantaalle ja toistaiseksi lämpimimmät vaatteeni taitavat olla ohuen ohut softshell-takki ja converset. Varusteiden päivitys lienee siis tarpeen! 

Muutaman kerran on pitänyt
ihan vetää takki päälle.
Ja kyyyyyyllähän
se mielen vetää matalaksi!

Tilanne oli todellakin vakava! Paleli.

Valmistautuminen on alkanut!

Koomista kyllä, täältä löytyy hyvä valikoima talvivaatteita aina pipoja ja hanskoja myöden. Muutamana viikkona on myös koulussa saanut huomata osalla oppilaista päällä untuvatakkia, villapipoja ja hanskoja. Vaikka itsekin väitän hetkittäin (lähinnä auringon laskettua) palelleeni täällä, tuntuu kyseinen vaatetus kuitenkin aavistuksen yliampuvalta näissä olosuhteissa. Päivisin kun lämpötila ei tänä vaikeana talviaikanakaan ole tipahtanut alle +20 asteen. Aamuisin ja iltaisin ollaan sentään jouduttu palelemaan +16 asteen tienoilla. Nyt viikonloppuna lämpömittari näytti päivällä jo +27 astetta, joten eiköhän tämän maan kylmimmät hetket ole tämän vuoden osalta pian jo selätetty.

Loputtomat auringonnousut <3

Vihdoin alkaa olla
lämpötilat kohdillaan!

Viikot ovat sujuneet perus arkisen aherruksen parissa, viikonloput puolestaan auringosta ja hotellin altaasta nauttien, uusiin paikkoihin tutustuen sekä lepäillen. Viikonloppuisin on ollut ihana tehdä leppoisia kävelyitä - minnekä muuallekaan kuin aamupalalle. :D Mikään ei motivoi liikkelle kuten ruoka!

Lähistölle avattiin myös ihana jazz-kahvila, jossa saa istuskella ulkona meren äärellä (lämmittimien suojassa, tietysti) ja kuunnella live-musiikkia. Livemusiikkia täällä harvemmin on päässyt kuulemaan. 

Viime viikonloppuna löysimme lyömättömän hyvän ajanviettopaikan, nimittäin Rugby Clubin. Sieltä löytyi silmäniloa ja kohtalaisen edullisia virvokkeita aikuiseen makuun. Saattaa hyvin olla, että tulemme vierailemaan paikassa uudemman kerran ja hyvin pian! Uuden (etenkin rennon ja viihtyisän) paikan löytäminen täällä on harvinaista ja tervetullutta!

Reipas perjantaikävely

Kyllä tätä varten jo vähän viitsii
näissä maisemissa kävelläkin.

Jazz and food! Love it.

Souq, my favorite place in the city!

Silmäniloja ja virvokkeita

Muutama viikko sitten rohkaistuin myös vihdoin ajelemaan Dohan kaduilla autolla. Vuokrasimme porukalla yhteisen auton ja sen myötä kulkeminen on helpottunut. Ja kyllä on mahtava fiilis, kun ihan ite osaa itsensä jonnekin kuljettaa. Kolareiltakin ollaan toistaiseksi vältytty... Toivotaan saman onnen jatkuvan!

Aina ehtii nopeat autoselfiet ottaa! :D
Perus-tilanne:
Ikea-reissulta tarttui mukaan
viidenneksi matkaseuralaiseksi jättiruusu. 

Vihdoin alkaa myös edes aavistuksen verran tuntua siltä, että olen saanut työhön jonkinlaista alkeellista rutiinia, ainakin fiilikset ovat olleet päällisin puolin hyvät ja alkaa tuntua, että homma jotenkin rullaa. Että on edes joku ote siihen, mitä teen.

Pari viikkoa sitten olimme viettämässä lauantaita Color Run -tapahtumassa ja se oli kyllä hauska piristys arkeen. Nähtäväksi jää, kuinka nostattavasti se vaikutti juoksumotivaatioomme… Ainakin hetkellisesti juokseminen tuntui hauskalta ja taisi meillä jotain puhetta viikoittaisesta hölköttelyharrastuksesta, ainakin vielä, kun ulkona ei paahdu elävältä. Omalta osaltani voin sanoa, että uskon, kun (jos) näen sen tapahtuvan. Toistaiseksi taidan tyytyä jumppailemaan ja uimaan Ritzillä. Myös ulkojumppaa kokeiltiin ystäväni kanssa. Löysin myös mukavan oloisen joogasalin, jonne on päästävä pian uudelleenkin. Pääsin siellä vihdoin kauan kaipaamalleni vinyasa-tunnille.

Ja juoksun jälkeen tiemme vei tietysti...

Omatoimijumppaa auringonlaskussa

Löysin sisäisen jumpparini uudelleen

Muistatteko kun viimeksi kirjoitin, että aion uuden vuoden myötä ja joogaretriitin innoittamana pyrkiä pieniin muutoksiin ja uudenvuodenlupauksiin. Noh, päätin aloittaa uudenlaisen aamurutiinin. Ja ainakin toistaiseksi olen joka aamu yllättänyt itseni klo 04.45 herätyksellä ja tehnyt aamumeditaation, joogahengitysharjoitukset sekä lyhyen aurinkotervehdyssarjan. Ja tätä on nyt kuitenkin jatkunut jo reilu kolme viikkoa putkeen, joten nyt ehkä uskallan sanoa, ettei kyse ole vain muutaman aamun uhosta. Saan kyseisistä ihanan rauhallisista aamuista tosi paljon energiaa ja tuntuu, että ehkä jopa ihan aavistuksen verran on saattanut kärsivällisyyskin kuusivuotiaiden (ja itseni) kanssa sen myötä pidentyä. Joka tapauksessa olen onnellinen, että olen onnistunut luomaan hyvän ja keskittymistä vaativan rutiinin, joka saa minut voimaan paremmin. Ja sen tekeminen ei tunnu lainkaan vastenmieliseltä tai itseni pakottamiselta.

Tosin kuinka ollakaan, juuri nyt, kun loma lähestyy, kurkku tuli tosi kipeäksi ja olen ihan varmasti tulossa flunssaan. Kaikki mahdolliset inkivääriteet ja valkosipulit käyttöön, jotta pysyisin elävien kirjoissa! Sen verran jäi traumoja syksyn loputtomasta sairasteluputkesta, etten todellakaan haluaisi käydä samaa läpi uudelleen.

Odotan Suomea ja läheisten näkemistä kuin kuuta nousevaa ja laskeskelen jo melkein tunteja. Siitä huolimatta takaraivossa raksuttaa pieni ahdistus, kun tiedän, ettei päivät tule millään riittämään siihen kaikkeen ihanaan, mitä haluaisin tehdä. Lähinnä harmittaa jo valmiiksi, etten voi viettää jokaisen rakkaan kanssa niin paljon ja niin pitkään aikaa, kuin haluaisin. Itse koitan hyväksyä tämän ja tehdä parhaani sen ajan puitteissa, joka on käytössä. Eniten toivoisin, että jokainen ymmärtäisi olosuhteet ja aikani rajallisuuden tällä visiitillä, eikä pahastu tai loukkaannu tästä. Se ei vähennä kenenkään läheiseni arvoa tai merkitystä.

Suurena ruuan ystävänä olen kovasti miettinyt, mitä ruokia tekisi mieli Suomessa pitkästä aikaa syödä. Ykkösenä listalla on karjalanpiirakat. Toisena poronkäristys. Ja kunnon lohi. Ja ehdottomasti äidin jauhelihakastike. (tästä vinkit talteen… ;D )

No totta kai olen koittanut myös miettiä, mitä asioita haluaisin Suomi-lomalla tehdä. Haluaisin mennä hiihtämään. Ja luistelemaan. Ja ehdottomasti ennen kaikkea ulkoilla mahdollisimman paljon rakkaan ja kovasti ikävöimäni Sisu-koiran kanssa. Mikään ei ole niin ihanaa katseltavaa, kuin koiran riemu, kun se pääsee kirmaamaan vapaana – ja vielä lumen keskellä. 

Tänään sain tällaiset terkut Suomesta.

Myös kampaajalle on pakko päästä! Ehkä päiväleffaan tai lämpöjoogaan. Tärkeitä (ikäviä) asioitakin on hoidettava, mutta vain ne kaikkein pakollisimmat ja nekin tosi tehokkaasti. ;) Pelkään, että viimeisin ajatukseni jää vain haaveeksi, mutta kovasti toivoisin myös voivani viettää yhden illan yksin, omalla ihanan kotoisalla harmaalla sohvalla löhöten, Sisua rapsutellen ja elokuvaa katsellen. Eväänä ehkä Humalistonkadun kebabin rullakebu. Tai Mantun grillin makkispekkikset. U know! Mielikuva on kohtalaisen tarkka ja silleen. ;)

Toivon, että jokaisella olisi mahdollisuus pieneen hengähdyshetkeen tulevien kuukausien aikana. Vaikka kuinka tykkää työstään ja viihtyy siinä, mitä tekee, on lomat kyllä tosi tärkeitä jaksamisen kannalta. Eniten rakastan sitä suunnittelua, valmistelua ja lähdön tunnelmaa, kun kaikki kiva on edessä ja fiilikset on katossa. Nyt tuntuu juuri siltä! Suomi, bring it on! See u soon!