Kun kuitenkin aina, on elämä laina

Tänään jatkui työt pitkän ja rentouttavan loman jäljiltä. En ihan kauheasti huijaa, jos sanon että tuntui ihan mukavalta päästä taas arkeen ja työhön kiinni.

Joskin työpäivä oli ehkä surullisin ikinä kokemani.

Eid-loman aikana Egyptistä kotoisin oleva kollegani oli menehtynyt onnettomuudessa. Yhden työyhteisön jäsenen poistuminen luotamme huokui tänään koko koulun ympäristöstä ja ilmapiiristä. Suru oli läsnä kaikkialla.

Itse en ehtinyt tuntea kollegaani pitkään, mutta suru koskettaa silti. Kyse oli kanssani lähes täysin samanikäisestä henkilöstä. Myös elämäntilanne oli vastaava kuin itsellä – yksin elävä henkilö, jolla ei ole omia lapsia. Sitä todella herkästi samaistuu toisen ihmisen tilanteeseen. Kuolema koskettaa ja puhuttelee aina, mutta erityisesti nuoren ihmisen kohdalla mielessä on niin paljon kysymyksiä. Merkittävämpänä itselläni on juuri nyt mielessä se, että miksei hän saanut toteuttaa ja elää todeksi suurimpia haaveitaan, kuten oman perheen perustamista. Toisaalta, kuten toinen työkaverini totesi, varmasti aina ihmisellä jää jotain kesken, lähtö harvemmin tulee oikeaan aikaan. Mieleeni tulee väkisin lause Heli Kajon surullisen osuvasta kappaleesta…

"Jos mä kuolen nuorena, 

kunpa olisin ehtinyt rakastua."

Kai tärkein taito elämässä olisi oppia ottamaan jokainen päivä vastaan mahdollisuudesta kiitollisena. Ei suoritettavana itsestäänselvyytenä. Kuten Erin laulaa, ”kun kuitenkin aina, on elämä laina”.

Vaikka näistä ihmisistä täällä ympärilläni on ehtinyt muodostua itselleni tärkeä varaperhe, tuntuu kuitenkin juuri nyt tänään, että rakkaimmat ovat liian kaukana. Se vahvistaa entisestään surua ja kaipausta. Lisäksi surulliseksi tekee ajatus siitä, etten ole enää kenellekään se kaikkein tärkein ihminen.

Yritän lohduttautua kääntämällä ajatuksen niin, että en vielä ole, sillä vasta opettelen olemaan se kaikkein tärkein ja merkityksellisin ihminen itse itselleni. Työtä vielä sen suhteen riittää…

Haluan teidän rakkaiden tietävän, että olette ihan joka päivä ajatuksissani. Olette valtavan tärkeä ja merkittävä osa minua, vaikken olekaan fyysisesti siellä. Tunnen suurta haikeutta ja harmitusta siitä, että tiedän jääväni paitsi monista teille tärkeistä ja ikimuistoisista tapahtumista. Toivon teidän tietävän, etten sitä haluaisi, eikä se ole itsellenikään helppoa. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö olisi hengessä kaikin mahdollisin tavoin mukana. Toivon, että se fiilis välittyy myös sinne tuhansien kilometrien päähän. Kaikesta tästä huolimatta, en kuitenkaan haluaisi vaihtaa tätä ulkomaankokemustani mihinkään.

Toivon ihan kauheasti, ettette unohda minua, vaikka olen niin kaukana ja elän tällä hetkellä paikoin hyvin erilaisessa maailmassa. Minä tässä silti olen.

Loppuun haluan liittää ihanat sanat, jotka koristavat täällä jääkaapin oveani, ja jotka luen joka päivä. Sain tämän kortin ystäviltäni juuri ennen lähtöä. Tämän ajatuksen haluan lähettää eteenpäin  menetetylle työtoverilleni, hänen läheisilleen sekä omille rakkaimmilleni. Toivon, että sanat antaisivat teille samanlaista voimaa ja toivoa, kuin mitä ne minulle tuovat.

"Goodbyes are not forever,

goodbyes are not the end.

They simple mean we'll miss you

until we meet again."