Blogin hiljaiselo kertoo melko hyvin arjen
asettumisesta täällä. Pääpaino alkaa olla työssä ja siinä tuiki tavallisessa
arjessa, jota elämä suurimmaksi osaksi on, asuipa sitä sitten missä päin
maailmaa tahansa. Eikä se arki siis tunnu ollenkaan huonolta, joskin melko
kiireiseltä. Päivät eivät koostukaan enää jatkuvista uusista ja ihmeellisistä
kokemuksista, vaan yksinkertaisista arjen rutiineista.
 |
| Arjen keskellä pieniä onnen hetkiä - aamupala parvekkeella auringonnousun aikaan ennen töihin lähtöä |
Työn suhteen tällä hetkellä yksi fiilis nousee jatkuvasti
yli muiden. Riittämättömyys. Se taitaa olla tuttu tunne missä tahansa opettajan
työssä, ja jyskyttää opettajalla takaraivossa jatkuvasti. Täällä se
on tuntunut vieläkin suuremmalta ja hallitsevammalta. Odotukset työpanostani kohtaan ovat
luonnollisesti kovat ja oman työnsä haluaa tehdä mahdollisimman hyvin. Se, mitä
mahdollisimman hyvin sitten tarkoittaa, riippuu ihan valtavasti paljon myös muista ympärillä olevista
tekijöistä. On tasapainoteltava riittävän työpanoksen ja oman jaksamisen
välillä. On osattava piiskata itseään riittävästi, mutta samaan aikaan
pidettävä itse huoli siitä, ettei vedä itseään yli äärirajojen. Aina sen rajan löytäminen ei ole
helppoa. Riittämättömyyden ja keskeneräisyyden kanssa on myös opittava elämään.
Onneksi näitä fiiliksiä jakamassa on niin loistavia tyyppejä. En todellakaan ole yksin! Silti se ei tarkoita, etteikö olo olisi välillä yksinäinen. Viime aikoina enemmän, kuin aiemmin. Ehkä arjen asettuminen näkyy myös siinä, että ehtii ajatella enemmän Suomea ja ihmisiä siellä. Onneksi pääasiassa fiilikset on tosi positiiviset ja täällä on oikeasti tosi hyvä olla. Usein tuntuu, että täällä ollaan yhtä suurta Suomi-perhettä, ja siitä olen kyllä käsittämättömän kiitollinen. Kun tulee takaiskuja, ei ole epäilystäkään siitä, etteikö saisi välittömästi pyytämättä tukea ja turvaa ihanilta ihmisiltä ympärillä. Itsellä hoidettavien asioiden lista on edelleen masentavan pitkä ja joskus pienikin epäonnistuminen saa tuntemaan, että homma kaatuu käsiin. Niin kävi juuri tällä viikolla, kun olin lähdössä hakemaan ajokorttia, mutta lähtiessä huomasinkin, että yksi arabiankielinen asiakirja (miljoonasta erilaisesta) puuttui, enkä saisi sitä enää siihen hätään mistään. Itkuhan siinä sitten tuli! Älkää kysykö. Tuli vaan. Ja mitä tekevät ihanat ystäväni, joiden kanssa olin lähdössä ajokortinhakureissulle?! "Ei meillä oo mikään kiire sitä korttia saada, mennään sitten myöhemmin kaikki yhdessä. Kivampi mennä sinne porukalla." Ja ajokorttireissun sijaan lähdettiin yhdessä burgerille harmitusta lievittämään. :D I love these people! <3
Täällä elo on jossain määrin omalta mukavuusalueelta poistumista. Mikään ei ole varmaa. Kaikki on vähintäänkin epävarmaa. Asioiden hoitaminen on toisinaan äärettömän turhauttavaa, sillä saman firman sisällä on eri ihmisillä eri käytäntöjä ja tapoja hoitaa asioita. Suomalaisesta se tuntuu ihan käsittämättömältä. Kysyt yhdeltä, vastaus on ei. Kysyt seuraavalta, vastaus on ”no problem, ma'am”. Tämä ympäröivä maailma tuntuu toisinaan todella kaukaiselta Suomen maailmaan verrattuna. Vähän kuin eri universumilla elelisi. Jos työn suhteen on siedettävä epävarmuutta ja keskeneräisyyttä, täällä eläessä nuo taitavat olla ne ensisijaiset first aid skills. Nuo ovat ne periaatteet, jotka on vaan aukottomasti hyväksyttävä, jotta eläminen täällä voi olla mahdollista, eikä muodostu pelkästään uuvuttavaksi ja negatiivissävytteiseksi puurtamiseksi. Silti koen, että yllättävän nopeasti täällä oppii sanattomat säännöt ja niiden mukaan elämisen. Ja se puolestaan helpottaa täällä asumista ja olemista merkittävästi. On turha taistella vastaan tiettyjen asioiden kanssa, that’s just the way things are around here. Oma asenne vaikuttaa olennaisesti siihen, miten kotoisaksi ja viihtyisäksi täällä kokee olonsa. Jos pystyy hyväksymään sen, että asiat on joka päivä hiukan eri tavalla, ja koskaan ei voi varmaksi sanoa mitään, ei täällä ole mitään hätää.
Pakko sanoa, että olen yllättänyt itseni. Minulle epävarmuuden sietäminen ja keskeneräisyys aiheuttavat suurta ahdistusta ja tuskaa. Sitä on oikeastaan vaikea edes selittää. Kontrolli on tuonut turvaa ja ollut itselleni selviytymiskeino eri elämän alueilla – oikeastaan hyvin pitkään ja ihan kaikessa. Täällä kontrollista on päästettävä irti. Täällä elo onkin kaikin puolin aivan äärettömän hyvää harjoittelua itselleni. On opittava päästämään irti ja vain hypättävä elämän kuljettamaksi. Ihan kaikkeen kun ei voi itse vaikuttaa. Eikä kontrollista irti päästäminen ole ollut ollenkaan niin kamalaa ja pelottavaa, kuin miltä se ajatuksena on tuntunut. Sehän on oikeastaan aika vapauttavaa.
Joka päivä täällä oppii jotain uutta siitä, miten tämä uusi ympäröivä maailma toimii. Tai vähintäänkin saa painavan muistutuksen siitä, että päästä irti. Et voi vaikuttaa kaikkiin asioihin. In sha Allah. Herran haltuun siis.
Omalta epämukavuusalueelta poistuminen on saanut aikaan sen, että on herännyt kiinnostus ylittää omia rajojaan myös vapaa-ajalla. Noh, se ei tarkoita vielä mitään kovin extremeä omalla kohdallani! :D Olen aloittelemassa lähiviikkojen aikana kitaratunteja. Olen tosi huono kokeilemaan kitaralla mitään uuttaa tapaa soittaa, pitäydyn vanhassa tutussa, turvallisessa ja äärettömän yksinkertaisessa komppauksessa, siinä minkä jo hyvin osaan. Sitä pelkää kai epäonnistumista niin kovasti, että tuntuu turvallisemmalta pysyä tiukasti oman osaamisalueen sisäpuolella. Noh, nytpä saan mukavan oloisen opettajan auttamaan tässä missiossani. Lisäksi saimme hetken mielijohteesta ”loistavan” idean laulutrion perustamisesta kahden työkaverini kanssa. Ekoja treenejä odotellessa! Eli kyllä nyt on uutta kerrakseen.
Viime viikon kuulumisista... Vietimme kolme iltapäivää hyvissä ja
käytännönläheisissä koulutuksissa, joissa saimme teoriaa ja käytännön
harjoittelua siitä, kuinka toimia ensiapu- tai tulipalotilanteessa. Nyt
esimerkiksi tiedän (ainakin periaatteessa), miten toimia tukehtuneen lapsen
kanssa tai kuinka poseerata palovarusteet päällä… Ei vaan siis tietenkin miten
ja milloin tarttua erilaisiin sammuttimiin, sehän se taisikin pääasia olla. ;) |
| Ihmishenki pelastettu! :D |
 |
| Tuleva lauluyhtyeemme! Osaaminen ei rajoitu vain musiikkiin - sammutamme helposti myös tulipaloja! |
 |
| Well hello Dubai! |
Pari viikkoa sitten sain ihka ensimmäisen vieraan kylään, kun ystäväni tuli jopa hieman yllättäen muutamaksi päiväksi käymään luonani. Samaan aikaan järjettömän kivaa, mutta myös raskasta. Niin hauskaa kuin onkin kierrellä ja näytellä paikkoja, työpäivän jälkeen se verottaa ihan eri tavalla voimia kuin vapaalla ollessa. Toivottavasti ystäväni sai kuitenkin riittävästi uusia kokemuksia ja pääsi nauttimaan Dohan fiiliksistä. Tuntui mahtavalta vaihtaa kuulumisia ja Doha-kotiin tuli entistä kotoisampi olo.
 |
| Ensimmäinen vieraani <3 |
Vierailemistamme kohteista moskeija oli myös itselleni uusi kokemus. Sinne päästäkseen piti pukeutua abayaan, eli mustaan pitkään kaapuun ja huiviin. Moskeija ja sen ympäristö oli sanoinkuvaamattoman
upea. Ja abaya roikkuu tällä hetkellä vaatekaapissa, odottelemassa seuraavaa
käyttökertaa! Myöskään souqin tunnelmaan ei voi kyllästyä, siellä on aivan oma
taikansa.
 |
| Tunnelmia Souqista |
Se, mitä koleasta Suomesta vierailemaan tullut ystäväni ei
lakannut ihmettelemästä oli lämpö. Itselle se on jo lähes itsestäänselvyys ja
nyt olemme kaikki äärettömän onnellisia siitä, että lämpötila on tippunut siedettäviin
lukemiin ja ulkona pystyy olemaan ilman aivan järkyttävää hikoilua. Enää
hikoilee vain vähän! Päivisin lämpötila kiipeää kolmenkymmenenviiden
hujakoille, mutta illat ovat hieman viileämpiä, jopa alle kolmekymppiä. Iltaisin on aivan mahtava
fiilis istuskella omalla (tai naapurin) parvekkeella ja ihastella maisemia.
Niihin ei ole ainakaan vielä ehtinyt kyllästyä! Samaan aikaan alkaa
mietityttämään, että kuinkas kylmä täällä talvisin onkaan, eikai se lämpötila
tästä enää paljoa tipu… Noh, ehkä näitä ajatuksia ei kannattaisi kertoa ääneen,
jos ottaa huomioon Suomen lämpötilat. :)
Täällä kuherruskuukausi siis alkaa olla niin sanotusti ohi ja arki on laskeutunut ympärille. Pieni hengähdystauko arkeen on luvassa pian, kun meillä on viikonlopun jälkeen vielä sunnuntai ja maanantai vapaa. Suunnitteilla on, että mikäli saan pitkittyneen flunssan selätettyä, aion suunnata salille treenaamaan ja altaalle aurinkoon lillumaan. Lisäksi panostan lomalla yöuniin, jotka ovat hyvin aikaisen rytmin vuoksi vielä toistaiseksi hakeneet muotoaan ja vaativat totuttelua. Haasteena on oppia menemään riittävän aikaisin nukkumaan. Tässä apuna on loistava Hidasta Elämää -sivuston Nuku paremmin -haaste, johon kaikki voivat ilmaiseksi osallistua. Jos siis taistelet yöunien riittävyyden kanssa tai kaipaat syvempää unta, haaste tarjoaa vinkkejä ja konkreettisia harjoitteita tätä varten. Haasteen löydät tästä: https://www.facebook.com/events/1647593912147885/. Itselle ainakin tämä tupsahti esille erittäin otolliseen aikaan!
On kova ikävä teitä kaikkia rakkaita Suomessa - parhaillaan harkitsen ja suunnittelen, josko tulisin piipahtamaan siellä helmikuun alussa, kun meillä on viikon loma tiedossa. Sitä odotellesssa on käynnissä kehysprojekti, joka lievittää ikävää ja tuo teitä lähemmäs Dohan kotia.
Pimeydestä huolimatta leppoisia päiviä Suomeen, sytytelkää kynttilöitä ja viettäkää tunnelmallisia marraskuun iltoja hyvässä seurassa. <3
 |
| Täysikuusta nautiskelua naapurin parvekkeella. |
 |
| Tunnelmia omalta parvekkeelta. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti