Viimeiset kaksi viikkoa ovat kyllä olleet sellaista hyörinää ja pyörinää, etten olisi osannut etukäteen uskoa. Tuntuu, että sitä on päivät pitkät hoitanut kauhealla tohinalla asioita ja yrittänyt vetää yli loputtoman pitkästä to do -listan tehtäviä. Samaan aikaan on koittanut nauttia olostaan Suomessa - tallentaa silmillään mahdollisimman hyvin maisemia sekä sydämellään tunnelmia ja muistoja rakkaiden ihmisten kanssa vietetyistä hetkistä. Ylimääräisiä tunteja vuorokauteen on yritetty repiä tarkalla (toistuvasti pettävällä) aikataulutuksella sekä yöunien kustannuksella. Siispä anteeksi ystäväni hermostuneisuuteni sekä aiempaa räikeämmät myöhästelyni viime viikkoina!
Ajatus lähtemisestä on ollut viime metreille saakka hyvin epätodellinen, eikä ole missään kohtaa iskenyt konkreettisesti tajuntaan. Ei edes lukuisten matkajärjestelyiden ja asioiden hoitamisten myötä. Jännitystasotkin ovat pysyneet yllättävän matalina! Ja vaikka toki Qatar ja lähteminen ovat olleet ajatuksissa monesti joka päivä, ei muuttoon vaan millään täysin pysty valmistautumaan. Kyllä sitä niin uuden edessä kaiken osalta on! Laid back -asenne täytyy reissua silmällä pitäen omaksua monen muunkin asian kohdalla. Sanoisin, että minun kaltaiselle kontrollifriikille tekee oikein hyvää totutella paikalliseen elämänasenteeseen, jota voisi ehkä kuvata suomalaisittain sanalla ”kattellaan”!
Vaikka olen yrittänyt järjestellä reissuasioita höyryveturin lailla, on ollut vain pakko hyväksyä se, että moni asia on ollut lähtiessäkin vielä totaalisen ”kattellaan”-vaiheessa. Asunnon hankkiminen ja kalustaminen, auton hankinta, paikallisen pankkitilin avaaminen… Monen asian kohdalla on ollut aivan tyhjän päällä, mutta silti sitä vaan luottavaisin mielin lähtee matkaan!
Omat fiilikset ovat viimeisinä parina lähtöä edeltävänä viikkona olleet melko ristiriitaiset. Pahinta on ollut ymmärtää rakkaiden ihmisten kohdalla, että hei - mehän nähdään nyt ihan oikeasti viimeistä kertaa hetkeen. Jäähyväisten jättäminen on ollut rankkaa, sillä tiedän, että rakkaita tulee hurjan kova ikävä! Samaan aikaan olo on kuitenkin ollut kuplivan odottava ja innostunut.
Monen läheisen kanssa on tullut todettua, että aika tulee lopulta kuitenkin rientämään todella vauhdilla ja kun seuraavaksi tapaamme, tulee juttu todennäköisesti jatkumaan siitä, mihin se lähtiessä jäi. Siinä kai todellisen ystävyyden yksi merkittävä tunnuspiirre!
Summa summarum, lähtö on aiheuttanut hoppua, haikeutta ja hilpeyttä
- ja tiätty kaikkia näitä fiiliksiä samaan aikaan.
Näissä tunnelmissa kamat kasaan ja Qatariin! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti